sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pupu näyttää iskiasvenytyksia

 Lääkärikäynnillä sain jumppaohjeita iskiaksen hoitoon. Juu, kokeiltu on jotenkin ainakin. Mutta olipa ihme, että Pupu Simppeli otti mallia ohjevihkosta ja jumppasi aamutuimaan vaikka kuinka. Itselläni aamut on olleet se huonoin aika , tähän venyttelyynkin. Mutta kun pääsee liikkeelle, niin sitten homma sujuu!
 Mutta pupulla sujuu paremmin!

 Tämä Pupun esittelemä venytysliike tekee niinsanotusti höpöö... iik...

 Sairasloman parasta antia on ollut ehdottomasti se, että olen voinut sentään virkata ja vielä ihan omasta päästä, vaikka olenkin Pinteristiini ladannut vaikka kuinka paljon kivoja juttuja inspistä innostamaan.

Ihanaa, että on tämä netti seurana ja nimenomaan niin, että sinne pääsee puhelimella.  Ja ystävät, joille on voinut soittaa ja viestittää. Miehellä on myös pitkä pinna tässä jonkin asteisessa lankahelvettisairaalassa.  Mutta ei hän kyllä oikein ymmärrä näitä juttuja aina. Kun mietin tätä Pupun mallia ajattelin tehdä sellaisen mallin, jossa ei tarvi lisätä eikä kaventaa kertaakaan. Siis just sellaista oppilasta varten joka aloittelee. Virkataan vaan renkaaseen kiinteitä silmukoita. Siis simppelin mallin, mutta miehelle se oli liian monimutkainen... Kun pupu oli valmis muttei silmiä ommeltu, kysyin, että mikä tämä on. Kameli, vastasi mies. Joo... 

Kunto kohenee pikkuhiljaa ja sillä asenteella olen, että viikon päästä töihin, ettei ihan tule mökkihöperöksi. Eilen kävin kahteen viikkoon ensimmäistä kertaa kaupassa miehen kanssa. Onpa sekin kokemus, ettei tilipäivän jälkeen ole mennyt yhtään rahaa kahteen viikkooa, kun on vaan maannut tai puoli-istunut!

13 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Ihania virkkuujuttuja! Ja hienoa, että kuntoudut.

sirkkis kirjoitti...

Ihana otus ja ihastuin tuihon koukkukoteloon olisi minullekin käyttöä.

Tiia N kirjoitti...

Ihania juttuja, noista tulee hyvälle tuulelle. :D

Kirsti kirjoitti...

Ihania otuksia. Hyvää sunnuntaita :)

Päivi kirjoitti...

Vai et kameli... Mitä kaikkee vielä ehditään saamaan aikaan ensi viikon aikana? Voimisiin!

sinisukka kirjoitti...

Onneksi pystyt virkkaamaan - vaikka itsellesi jumppakavereita :D Toivottavasti mokoma kipu alkaa vähitellen hellittää! (nuo miesten ajatukset ovat välistä niin hellyttäviä :D )

Seijasisko kirjoitti...

Hyvä kuulla , että vointisi on parempaan päin. Olen käynyt täällä kyllä lueskelmassa ja käsityösi katsomassa. Kivoja nämä pikkuvirkkauksesi , joista luulisi koululaisetkin innostuvan.

Paula kirjoitti...

Kiva että pystyt jo virkkaamaan, ja paljon olet jo inspiroitunutkin, maatuska, etana, iskiaspupu...

Paula Kristiina kirjoitti...

Vallan ihana pupu ja muutkin virkkauksesi! Tulisiko pupu jokupäivä tännekkin näyttämään näitä venytys liikkeitä mun käteen. Nyt ei oikeen nouse niin hyvin toisen leikkauksen jälkeen.Pupusta voisi olla apua♥

Aija kirjoitti...

Söpöjä pupuja

Auli kirjoitti...

Paula, tullaan tullaan....

Emma kirjoitti...

Siinä vasta notkea (ja suloinen) pitkäkorva!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upea postaus ja ihanat otukset.