sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kevättä ja kunnallistekniikkaa




Lomaviikko hurahti ihan erilailla kuin etukäteen kuvittelin. No, tähään ikään luulisi tietävän, ettei kannata suunnitella kauheasti. Itse ennen lomaa olleessa neulomisbuumissa kuvittelin, että koko lomaa menee neulomisinnossa, toisin kävi.
Koko viikkona en neulonut mitään, tänään loman loppuessa jo aloin suunnitella. Muuten oli mukava, käydä läheisten kanssa syömässä eri kokoonpanoissa ja saada mukava yövieras.


 Asuinpaikkani sai pari vuotta sitten asemakaavan ja läheinen pelto on tontitettu omakotitaloja varten ja kunnallistekniikka lähenee lupaavasti ja sen myötä tervetullut viemäröinti. Haja-asutusseudun pihakohtaiset imeytys-ymt kentät tuntuvat minusta rasittavalta ajatukselta ja olen tyytyväinen siihen, että kaupunki rakentaa viemärin ihan tontin viereen. Talosta viemärin putken päähän saattaminen on oma juttunsa, pari puuta taitaa tarvita kaataa, mutta uusia kasvaa aina!


On mielenkiintoista seurata homman etenemistä, vauhti on 12m päivässä, märkyys kuulemma haittaa ja se, että routa on kovin ohut tänä talvena. Kuten kuvista näkyy, täällä on todella kovin keväistä. Ja toivottavasti pysyykin samanlaisena,  en todella kaipaa mitään takatalvea. Kuntoilukausikin on jo päässyt hyvään vauhtiin. Yritän joka päivä kerran päivässä lenkille ja kun illat pitenevät ja pimeys tulee aina vaan myöhemmin se on paljon kivempaa.

Ensi viikolla alkaa maaliskuu. Ja se on jo sitten kevät, ihanaa!

4 kommenttia:

sirkkis kirjoitti...

Kuraista ja meluisaa rakentamisen ajan mutta sitten kun on valmis niin ihanaa.

Mari Takkinen kirjoitti...

Uh, hurjan näköistä tuo kunnallistekniikan tulo, varsinkin näin märkään aikaan... Tuota meillekin tämän vuoden lopulla olisi tiedossa. Onneksi siinä on niin paljon hyvää että maksaa vaivan istutella nurmikot uudelleen.. :) Mukavaa viimeistä lomapäivää!

Rva Pioni kirjoitti...

Maaliskuu kuullostaa ihanalta!

Paula kirjoitti...

Keväistä näyttää teillä olevan, niin oli Koskella ja niin on täällä Viherissäkin. Hienoa, että viemäröinti ulottuu teillekin. Hyvää lomanjälkeistä työviikkoa!