lauantai 8. helmikuuta 2014

Suunnittelun iloa ja flow



 Viime viikon aikataulu oli aikalailla tälläinen: kolmen neljän aikaan töistä kotiin, kotihommat ja ruuanlaittoa uunin lämmityksen ohessa. Illalla seitsemän aikaan olen alkanut neuloa ja olen saanut tosi paljon aikaan ja ollut kovin innostunut. Keskiviikkoiltana ajattelin alkaa vähän samalla mutu-tuntumalla, kuin mitä nyt olen neuloskellut viimeaikoina. Siis ilman mitään tarkkoja suunnitelmia ja ohjeitakin, jos ne on, soveltaen.Tein samanlaisen varren kuin  edellisen postauksen lapasiin ja siitä se sitten lähti.


Puolessa välissä lapasia kehuskelin mieheille, että vau: näistä tulee ihan kansallisromanttiset jugend-lapaset.
No, piti sitten tehdä parikin ja vielä peilikuvaksi. Se oli helppoa kun oli toinen pari jo valmis.



 Näissä peukalot on mielestäni ihan mahtavat kuvioltaan, mutta kun näissä ei ole peukalokiilaa, en pidä näitä yhtä onnistuneina kuin seuraavaa paria. Kyllä se vaan on niin, että peukalokiilallinen istuu paremmin käteen.


No, sitten torstaina kun lapaset olivat valmiit, aloin kaivaa lankavarastoja ja aamulla perjantaina jo ennen töihin lähtöä oli varsi hyvässä vaiheessa toisiin lapsiin.  Töissäkin ennen töiden alkua ja välitunnilla piti jatkaa ja nyt neuloin peukalokiilan näihin lapasiin. 


 Lapasten kämmenpuolista tein erilaiset ja jälkimmäisten peukalo ei ole mielestäni yhtä kaunis kuin ensimmäisten. No, sanotaanko, että laiskuus iski viime hetkellä illalla yhdentoista aikoihin... kun olin lapaset saanut peukalovaiheeseen. Aamulla tein ne valmiiksi ja päättelin.


Kuvaaminen on muuten ongelmallista tällä ilmalla. Sisällä on liian pimeää ja keinovalossa tulee kurjat varjot. Ulkona, vaikka on sumuista ja pilvistä, lumi häikäisee liikaa ja kirkkaat värit "pomppaavat". 


Tykkään kovin näistä ja ihan omasta suunnitelmastani, joka tulvi vaan jostakin ja siirtyi kirjoneuleeksi. Ehkäpä koin flow-ilmiön....
Mallia en kirjannut mihinkään, pitää siis jatkaa, että jää yksi mallikappale itselle, koska nämä voivat päätyä ystävänpäivälahjoiksi. Painoa näillä oli muuten jännästi 81,1 ja 80,1g, eli periaatteessa nämä olivat siis ihan samanpainoiset! Lankana Seitsemän veljestä ja Seitsemän veljestä nostalgia.
Ja nyt minua kutsuu imuri :( .....

Kummasta parista sinä pidät enemmän?

20 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Ihania lapasia!
Eipä noista helppoa ole valita, mutta ehken tuo valkopohjainen on ainakin pirteämpi näin harmaana sadepäivänä.
Rentouttavaa viikonloppua!

mimon mami kirjoitti...

Mustapohjaisessa on lempivärini!
Aurinkoista viikonloppua!

Aikun Askareet kirjoitti...

Mustapohjainen on enemmän minun silmiäni hivelevä, mutta ehdotomasti kannatan peukalokiilaa lapasiin. Istuvat todellakin paljon paremmin kätösiin.

Neulovaista viikonloppua!

Nina kirjoitti...

Kylläpä ovat kauniita! Etenkin nuo harmaat. Niistä tulee mieleen kauniit vanhat ryijyt.

MariJ kirjoitti...

Aivan ihanat lapaset! :) Minä tykkään ehdottomasti enemmän noista vaaleista, musta kun on inhokkivärini. ;)

Lammas kirjoitti...

Kylläpä sinä olet aina vaan hyvin tuottelias! Kauniita lapasia tulee ihan liukuhihnalta. Pitkän miettimisen jälkeen olen sitä mieltä, että vaaleammat vievät voiton.

enkulin käsityöt kirjoitti...

UPEITA. Ihanat värit.

sinisukka kirjoitti...

Nii-i, on se FLOW vaan semmonen! Vie ihan jalat alta :D - Mun suosikit on
nuo tummemmat, jos pakko on valita! Yritä saada imuriin samanlainen flow-meininki :D

Megi kirjoitti...

Kylläpä näyttävät aivan erilaisilta lapaspareilta. Äkkiä katsoen ei kirjoneuletta tunnistaisi samaksi kuvioksi. Minun silmääni miellyttää enemmän vaalea pohjainen versio. Tummapohjainen versio on jotenkin no sanottakoon nyt vaikka sekava kun en kuvaavampaakaa sanaa keksi. Vaaleapohjaisessa olen erottavinani pellon sarat, aidan ja sen takana kukat.

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Vaaleat ovat minun suosikit, ihan kuin tulppaaneja :-)

Narukerä kirjoitti...

Tykkään kummistakin kovasti, mutta ehkä omaan silmään vaalea enemmän kutsuu. :) Upea malli kyllä!

Hepsi kirjoitti...

Kauniita ovat molemmat, mutta vaaleat ovat suosikkini!

sirkkis kirjoitti...

Vaaleista minä pidän kyllä molemmat ovat ihania.

Eija kirjoitti...

Kauniita lapasia molemmat. Mutta jos pitäisi valita niin - hmmmm, ehkä kuitenkin nuo vaaleammat olisi enemmän minun oloiseni :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi kuinka ihania neuleitä sinulla ! Käyn joka päivä katsomassa blogiasi mitä uutta olet taas keksinyt, tällä kertaa nuo harmaat ovat minusta parhaat, jotenkin niin raikkaat. Varmasti myös lämpimiä nuo kirjoneuleet.
Iloista kevättä !

Paula Kristiina kirjoitti...

Kummatkin ovat niin kauniit! Mutta tummista pidän enemmän. Oikein jännityksellä odotan seuraavia lapasia:))

Daisy kirjoitti...

Taidetta!

Anonyymi kirjoitti...

Tummista pidän enemmän. Ehkä siksi, että olen itse tehnyt harmaita lapasia ihan tarpeeksi joulun alla.
--- Piri

Uutar kirjoitti...

Ihanat ovat kummatkin! Kaunis malli ja kauniit värit kummissakin.

Anonyymi kirjoitti...

mustapohjainen vantus on kivampi.

:) Pirjo