keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Keskiviikkoa

 
Terveisiä töistä. Minulla on aika paljon tunteja ja pitkät päivät. Keskiviikkona tuntini ovat iltapäivisin, mutta yleensä tulen töihin jo aikaisemmin, koska saan rauhassa silloin tehdä sellaisia juttuja, joita en halua viedä kotiin. Vuoden alussa päätin keventää keskiviikot niin, etten syö koulussa vaan otan eväitä mukaan. Aamupalan syöminen  jää myöhempään, koska ei ole kiirettä töihin ja pärjään kevyemmällä sapuskalla sen muutaman tunnin.
 
Tänään odotan matkahuollosta pakettia ja tulin tänne vähän kuin passiin. Siinä samalla ehdin jo arvioida kasan tyynyjä, sekä korjata pari vähän epäonnista oppilaiden neulejuttua kuntoon, ennen kuin oppilaat tulevat luokkaan. Muutaman kerroksen olen neulonut myös sukkaa, johon upotan vanhan raitalangan.
On ylellistä, kun minulla on työhuone luokan vieressä. Muutenkin oma luokkani ja koko tila on niin viihtyisä, että jaksan siitä edelleen iloita joka kerta kun tulen töihin!

10 kommenttia:

sirkkis kirjoitti...

Kaunista kuviota teet ja on niin lämpöisen näköinenki. Mukavaa työpäivää.

mimon mami kirjoitti...

Pirteät sukat on tulossa!

Satu kirjoitti...

Kauniilta näyttää sukanalku :-)
Kyllähän se kovasti vaikuttaa ihmisen yleisjaksamiseenkin, kun nauttii työstään ja työympäristöstä.
Mukavaa päivää :-)

Kirsti kirjoitti...

Taas on kauniit sukat tulossa ♥

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Se on kyllä ilo, kun viihtyy työssään ja saa samalla noin nättiä jälkeä aikaiseksi!

Nova Melina kirjoitti...

Johan teet taas hienoa sukkaa! Työkaverillekin sitä tässä näytin ja molemmat ihmeteltiin, miten kukaan voikaan osata tehdä tollasia.

Se on kyllä onnen asia, että viihtyy työpaikallaan. Olet varmasti myös super ihana ope, voin kuvitella. :)

MariL kirjoitti...

Ihanaa kirjoneuletta on sinulla tulossa! :)

mummeli kirjoitti...

Kaunis työ on taas tulossa.

Sirpa kirjoitti...

Ihanan värikylläinen sukka tulossa ! Olen kyllä kateellinen tuosta Sinun ammatista,vaikka varmasti vaativaa onkin...

Sini Helmi kirjoitti...

Kaunista jälleen :)

Olipa kivaa, kun tunnistit minut! Olisi ollut niin kiva jutella enemmän, mutta en enää löytänyt sinua, kun selviydyin kassalta... Muuten sitä lapas-lehteä oli prisman lankaosastolla, ei kyl mitenkään myyvästi esillä ;) Mutta oli kiva lehti.

Olisi kiva kyllä joskus jutella enemmän!