keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Värisuora

 Tammikuussa sain ystävältä hienon synttärilahjan. Koska hän tietää viehtymykseni vanhoihin astioihin, oli hän kirpputorilta ostanut minulle hienon Arabian voipytyn, oletan, että se on 60-luvulta. Se on ollut klaffipiirongin päälltä koko alkuvuoden.
 Sukankudin sopii täydellisesti sen kanssa. Voiko enää olla enempää samoja sävyjä. Lankahamstrauksesta on muuten se hyöty, että kun on jäänyt Novitan vanhojen vuosikertojen jämiä, on paljon eri sävyjä. Novitan myynnissä oleva värisuora on aina niin suppea ja värit vaihtuvat nopeaan.
 Työ täyttää päivät. Töiden jälkeen sytytän uunin ja usein "horrostelen" tunnin verran välillä puita lisäten. Kissat ottavat kaiken ilon irti lämmöstä. Kun mies tulee, herään.

Aika kuluu nopeasti. Pian jo on maaliskuu puolessa välissä ja kevätlukukausi myös. Tiedän, että kevät on yksi hujaus koulussa: pääsiäinen, vappu, helatorstai ...  ja kevätjuhla. Minulla kaiken tämän katkaisee vielä  kahden viikon kuntoutusjakso 8-19. huhtikuuta. Koska aika kuluu nopeasti on taas toisten blogien kommentointi ollut kovin vähäistä, viikonloppuna sitten taas jaksan keskittyä. Mieltäni ilahduttaa silti se, että blogiin tasaisesti tulee uusia lukijoita, kiitos vaan teille uusille ja vanhoille!

15 kommenttia:

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Kauniit sävy-sävyyn astia ja lapanen :-)

Aikunaskareet kirjoitti...

Kauniita yhdistelmiä tosiaan saa eri kausien lankoja yhdistelemällä.

Saila kirjoitti...

Todella kauniit siniset!
Mukavaa maaliskuuta!

Beate56 kirjoitti...

On ne kauniita nuo Arabian vanhat astiat. Pitääpä minunkin kokeilla pataruoan paistoa tuolla omalla uudella uunilla, vaikka se on vain takkauuni. Tyytyväinen olen ollut sen pieneen kokoon ja lehtipuu polttamiseen parhaiten.

Simpura kirjoitti...

Kyllä on niin samaa sarjaa :)

Kauniita molemmat

mummeli kirjoitti...

Ei voisi paremmin sävyt sopia keskenään kuin tuossa työssäsi ja tuossa astiassa, oletko valinnut ihan tuon astian mukaan nuo värit vai sattumako pelissä?

Kirsti kirjoitti...

Kauniit värit kumpaisessakin:)

Sirpa kirjoitti...

On ihanat värit! Ja tosiaan niin toisiinsa sointuvat astia ja kudin :)

Kissanpäivät uunin päällä saattavat aiheuttaa kateutta meidän kaupunkilaiskissassa... :)

Sarppu kirjoitti...

Ihanat siniset ja siniharmaat sävyt, kuuluvat lempiväreihini :)

sirkkis kirjoitti...

Ihana tuo sinun värisuora ja tuo voikippo on ihana.

Päivi kirjoitti...

Onpa muuten hienon värinen voipytty. En ole ennen tuollaista nähnytkään.

Emma kirjoitti...

Yleensä en välitä sinisestä mutta nyt on kyllä niin nätti pariskunta piirongilla että!

Saga kirjoitti...

Kauniin värisiä ovat kumpikin,niin rauhallisen oloisia väritykseltään.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanat värit ja kuviot.

Ihanaa Naistenpäivää Sinulle

Paula kirjoitti...

Voi tätäkin värisuoraa, kuinka on kaunis.
Huomasin saman noista langoista. Olen ajatellut ostavani puolukanpunaista Novitan Nallea villajakkulangoiksi. Nyt Sitä ei olekaan enää myynnissä Novitan nettisivuilla. Toivottavasti kaupoista vielä löytyy. Katselin sitä viimeksi Porin Lavikolla ja harkitsin, ostanko vai enkö osta. En sitten ostanut, kun ajattelin, että turha kantaa Porista lankoja, joita saa täältäkin.