lauantai 2. maaliskuuta 2013

Uunin kätköstä

Viime toukokuussa muurattiin uuni olohuoneeseeni. Uunimestari, joka työn teki sanoi, että uuni toimii hyvin ruuanlaitossakin. Makkaraa olemme alusta asti paistaneet siinä, koska varustukseen kuuluu ritilä, jonka saa eri korkeuksiin hiilloksen päälle.
Viime aikoina olen kokeillut myös muutakin. Edellispäivänä paistui jo neljäs maukas makaroonilaatikko uunin lämmössä. Kun puut ovat melkein palaneet olen kolannut hiilet rostin alle ja jättänyt takaseinustalle hiukan palavia. Vanha Arabian pata on toiminut hyvin ja mahtuu hyvin uunin pesään, joka ei kovin iso ole ja vuokaa käännellessä saakin olla tarkkana, etteivät kädet pala. Uunipuuro onnistui myös hyvin samaisessa padassa. Olen tyytyväinen. Ehkäpä seuraavaksi uskallan kokeilla vaikka lihapataa....

11 kommenttia:

sirkkis kirjoitti...

Tuommoinen uunissa hauduttaen kypsennetty on hyvää ja terveellistä ruokaa.

ArmiL kirjoitti...

Teeppä Karjalanpaisti siinä ja annat hyvin muhia! Tulee hyvä.

KristiinaS kirjoitti...

No jopas on hyvä uuni vaikka ei ookaan semmonen leivin- tai muu ruuanvalmistusuuni. Vaan kypsyyhän ihan nuotiohiilloksellakin vaikka mitä haudutettua. Ja rosvopaisti kuopassa. Miksei sitt tuossakin.

M kirjoitti...

Kappas!
Enpä ole tullut ajatelleksi tuota laisinkaan. Pitääkin kokeilla :)

Sara kirjoitti...

Loistava tapa tehdä ruokaa! Ja tulee taatusti hyvää.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanaa ruokaa saa uunin lämmössä aikaan. Minä olen tehnyt uunipuuroa - ihanaa oli

mummeli kirjoitti...

Siellä varmasti hyvä hauduttaa juurikin lihapataa, pitkään ja hartaasti. Ja jjurespataa , vaikka mitä mieleen tulee.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä oli juuri eilen lihajuurespata hautumassa kolme tuntia muurin jälkilämmössä. Ja NIIN hyvää tuli. Paljon juureksia jotka maistuvat kypsinä ihanan makeilta ja liha mureaa. Kokeile ihmeessä.

Mervi

sadelikka kirjoitti...

Meille muurattiin leivinuunitakka kesällä ja tulee paljon käytettyä. Aivan valtavan ihania sämpylöitä tulee ja lihapataa yms. Kannattaa tehdä ja kokeilla.

Daisy kirjoitti...

Tulee lapsuus mieleen.
Äiti teki joskus laatikkoruokia "pystyuunissa". Laittoi muistaakseni tiiliskivet hiilloksen päälle ja vuokan tiilien päälle.
Makoisia hetkiä teille :)

Sarppu kirjoitti...

Miten sitten se makukin on niin erilainen ja liharuuissa sen huomaa vielä selvemmin. Näppärää :).