sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Pakkasta piisaa..

Taas aamulla pakkasta ihan kauheat lukemat! -20 ei ole ihan tavallinen maaliskuun yölukema täällä Länsi-Suomessa.

 Talon puilla lämmittäminen vaatii puuta. Ensi talvena olen varmaan jo aikalailla omavarainen puissa, vielä kaikki puuni eivät silti ole vielä tarpeeksi kuivia, niinpä niitä kuskataan minulle "tuliaisina" lähes päivittäin. Kuten kuvassa näkyy, olemme tarkkoja, poltamme pientäkin puuta. Joku sanoo, ettei pienessä puussa ole lämpöarvoa. Ei pidä paikkaansa, olen muutaman kerran lämmittänyt vain näillä pienillä oksilla, joista suurin osa ei ole ranteen vahvuistakaan. Pikkupuukasa on jo pienentynyt uhkaavasti, koska minähän tykkään juuri noista pienistä ritisevistä ja niiden kuluminen on nopeaa. 
 Jokapäiväinen ohjelmani on täyttää kaksi pärekoria, yksi rottinkikori ja muutama pahvilaatikko puilla. Puukasoihin tulee vaihdilla koloja. Olen puiden sisälle kantamisen tehtäväkseni, koska mies ystävällisesti on ne puut minulle pilkkonut ja hommannut ja hänellähän on vielä omakin talo lämmitettävänä.

Ulkona on kaunista, pakkanen selättyy aina päivisin auringon voimasta.

Ihanaa maaliskuun sunnuntaita kaikille!

10 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Hyvää pyhää teille sinne lauhtuvaan pakkaseen! En ole katsonut, mitä meillä mahtaa olla pakkasta, enkä nyt voi lähteä katsomaankaan, kun Ruska makaa juuri sylissäni ja kehrää. Tietokone on nojatuolin leveällä nojalla. Eihän tästä voi millään ahteriaan nostaa.

Paula kirjoitti...

Esko käsi just katsomassa ja sanoi, että mittari näyttää 10 astetta pakkasta. Varmaan aamuvarhaisella on ollut enemmän. Nyt aurinko on jo lämmittänyt jonkin aikaa.

Rasa kirjoitti...

Minä haen meillä yleensä takka- ja saunapuut, varsinkin näin lopputalvesta, isäntää alkaa niin itkettämään, kun näkee, miten pieneksi puuvarasto on käynyt...

Marja-Leena kirjoitti...

Puita poltetaan täälläkin.Aamulla -20 pakkasta.

Peppi kirjoitti...

Pakkanen paukkuu täälläkin! Vaan on teillä vielä ihan hyvin polttopuita jäljellä :)
Ja ihanan kukkakimpun olit saanut edellisessä postauksessa!

Sarppu kirjoitti...

Juu taisi olla yöllä jonkun verran pakkasta, nyt paistelee niin ihana aurinko. Puilla meilläkin lämmitetään tosin pari patteriakin on päällä, talven aikana niitä kuluu aika hurjasti, mutta antavat ihanan pehmeän lämmön.

Aikku kirjoitti...

Meilläkin on ollut pakkasta -20° ja ilmat lauhtuvat varmaan vasta huomenna, kun taas koittaa työpäivä.

Ihania nuo kutomasi kirjoneulesukat. Jos villatakkilankoja jää (ja jäähän niitä), voisin alkaa tehdä kirjoneulelapasia. Otan vähän mallia noista sun kuvioistas.

sirkkis kirjoitti...

Klapeja tarvitaan jotta talot pysyy lämpöisinä meilläkin on hirveet yöpakkaset, 24-28 astetta.

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Hui mitä pakkaslukemia....
Onneksi on mitä poltella, meillä ei ole takkaa ja se on tosi sääli...

möhönasu kirjoitti...

Aamulla pakkasta tosiaan oli 20 astetta ja vielä nytkin 6 astetta :(...saisi jo kevät tulla. Täytyy varmaan täälläkin laittaa puita takkaan :)