tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kerro kerro kuvastin

Muovipussisulatustekniikka on kiva tekniikka. Olen muovia ennenkin sulattanut, mutta nyt se muistui uudestaan mieleen kun  Liisa kun esitteli omia kauniita töitään blogissaan. Myös porilainen Katri-kollega esitteli meidän yhteisessä opeblogissamme oppilaittensa töitä.
Hyvät ohjeet  tähän tekniikkaan löytyy täältä ja samassa paikassa kiva muovipussigalleria. Olemme koulussa tehneet tosi paljon kaiken mallisia pussukoita, eivätkä ne oikein inspiroineet ja nyt minulle tuli mieleen pienet taskupeilit, joihin muutama vuosi sitten tehtiin kirjomalla kehykset. Niitä on vielä muutama kymmentä jäljellä.
Niinpä sitten kokeilin peilinkehyksiä, mutta oppilaat voivat keksiä vielä paljon mielenkiintoisempia.  Näitä sitten aloitetellaan perjantaina oppilaiden kanssa. Uusia peilejäkin kävin jo kerjäämssä lasiliikkeen roskiksesta ja niitä saan perjantaina lisää, leikattuna. 
Peilestä olin niin töpinöissäni, että näytin (=kehututin ..) niitä opettajanhuoneessa.  Monikaan ei arvannut mistä materiaalista ne on tehty: tekonahkaa?
Keväisen vihreä on ihan aitoa Gigantin muovipussia, hopea Moda-liikkeen pussia tehostettuna Eurokankaan pussin pinkeillä kohdilla! Miettikää mitkä mahdollisuudet tälläisiin muovikollaaseihin yhdistellä eri pusseja.
Pussin peilille ompelin niin, että kehyskappaleen koristelin ensin ompeleilla ja sitten kolmesta sivusta pussin reunat kiinni. Sitten vaan peili sisään ja alareuna umpeen!
Suosittelen lämpimästi muovisulatushommia. Tämä peilikin on helppo tuote, oivallinen taiteelliseen irroitteluun. Muistin ensin, että se muovi haisee pahalta, mutta nämä ei nyt haisseet, ehkä muovilaaduissa on eroa. Mitään myrkkykaasuja nämä eivät kyllä päästä, se on tutkittu. Tietoa siitäkin löytyy Tavan takaa- blogista.

15 kommenttia:

Rentukka kirjoitti...

Voi että, miten hyvä idea :)Mullakin oli mielessä kokeilla tuota tekniikkaa, kun osui silmiin Taika-lehdestä 7/2008 olleet kassiohjeet.

MariL kirjoitti...

Ai että tuollaisiakin voi tehdä? Siis loistavaa, jos voi muovipussit käyttää hyödyksi, etenkin jos siihen käy myös ne kaikki hedelmäpussit ja muut pussukat, jotka eivät kelpaa roskapusseiksi.

Tosin minä kuljetan aina mukanani omia kangaskasseja ja kankaisia hedelmäpusseja, enkä suostu missään kaupoissa ottamaan muovipussia matkaani, vaan pakkaan aina omaan laukkuun, vaikka olisin mitä hienoja juhlavaatteita ostanut. Joten meille ei ole moneen vuoteen kantautunut kotiin muovinsulatusaskartelumateriaalia. ;)

Yksi muovikierrätysidea, mitä olen ajatellut, on maton virkkaaminen muovipusseista. Meillä oli kotona aikoinaan näitä muovipusseista virkattuja pyöreitä mattoja vaikka kuinka, leikkimökissänikin taisi olla kaikki matot tehty entisistä muovipusseista. Niistähän saa vielä tosi värikkäitäkin, jos käy keräämässä eri liikkeistä. Aika pirtsakka tulisi yhdistämällä vaikkapa Hullujen Päivien ja Gigantin kasseja. :) Ei vaan tule koskaan asioitua noissa... ;)

Paula Kristiina kirjoitti...

Tosi hieno idea! Tulee vielä kaikenlisäksi hienon näköisetkin! Sinä se sitten löydät hyviä juttuja:) Huomenna on pitkä päivä,menetkö muuten kaupan kautta kotiin?

M kirjoitti...

Tuleepa kivoja peilejä!
Melkeempä täytyy kokeilla kun laitoit tuon hyvän ohjelinkinkin!
Kiitos siitä!

Päivi kirjoitti...

Mitähän kaikkea keksis muovista tehdä? Täytyy alkaa näköjään jemmailla kauniin värisiä muovikasseja.

sirkkis kirjoitti...

Mukavan näköisiä peilejä, hyvä idea näpsälle tekijälle.

sinisukka kirjoitti...

Tää hidas hämäläinen kattelee tätäkin tekniikkaa sivusta aikansa ja saa kokeiltua vasta vuoden kuluttua :D...jos vanhat merkit paikkansa pitää!! Niin kävi mm. kristallimuovin kanssa :D Mutta houkuttelevan kauniita ovat, ai ai!

Lea P kirjoitti...

Onpas jännä tekniikka, tätä täytyy kokeilla. Pusseissa löytyy kun viime kesänä aloin keräillä niitä virkkauksia varten ja ovat vielä leikkaamattomina. Joskus sitä on hyötyä laiskuudestakin.

Paula kirjoitti...

Kaikkea uutta ja ihmeellistä sitäkin osaat ja tiedät.

Nyt kävi niin, että blogisi sai tunnustuksen Arkiporinaasta Rosvon ja Nekun ansiosta.

Saga kirjoitti...

On tuo muovi sulatettuna vaan tavallisen hieno juttu. Itse en tosiaan ennen Liisan blogia koko tapaan muista törmänneeni...Tosin muistikin on hieman hatara. Hienoja ja mitä moninaisempia juttujahan tällä saa aikaiskeis. Tiedä, vaikka vielä intoutuisi myös kokeilemaan.

Saara kirjoitti...

Olin ihan unohtanut tämän tekniikan! Kokeilin tätä joku vuosi sitten, kun tekniikkaa esiteltiin paljon askartelulehdissä. Aloitin jotain kassiprojektiakin, joka on edelleen kesken.. jossain. :D Pitääpä nyt yrittää muistaa tämä. Toimisi varmaan hyvin myös pienenä lisätehtävänä nopeammille oppilaille..

juuli kirjoitti...

Ihmeellistä, ja hyvän näköistä.
yritin pari vuotta sitten samaa tekniikkaa, muttei pussit sulaneet yhteen. Kiukustuneena päätin, etten tuhlaa enempää energiaa ja kallista sähköä... mutta ehkä kokeilen vielä kerran.

juuli kirjoitti...

Ihmeellistä, ja hyvän näköistä.
yritin pari vuotta sitten samaa tekniikkaa, muttei pussit sulaneet yhteen. Kiukustuneena päätin, etten tuhlaa enempää energiaa ja kallista sähköä... mutta ehkä kokeilen vielä kerran.

Anonyymi kirjoitti...

Miten monta kerrosta tuota muovia on noissa peileissä? Ovat tosi hienoja! Voisin kokeilla. :)

Auli kirjoitti...

HeiAnonyymi, tuossa on kerroksia varmaan kuutisen. Kokeilemalla sen näkee ja pusseissa on eroa. leikkaa vaikka saumat auki ja sitten taittele pussin tai käytät kahta pussia ja sitten vaan leivinpaperia alle ja päälle ja silittämään!