tiistai 15. marraskuuta 2011

Kivoja blogiyllätyksiä ja vaihtokauppoja

 Olen pitänyt blogia runsaan vuoden. Olen jäänyt tähän ihan koukkuun niinkuin varmaan moni muukin , joka on blogin pidon aloittanut. Olen saanut täältä monia blogiystäviä, joista jopa huolestun, jos he eivät päivitä blogejaan hetkeen. Paula lähetti minulle keräämiään lankavyötteitä ja aloittelimme vaihtokauppaa. Lankavyötteiden lähettämiseen oli syynä tässä muinoin tekemäni arpajaispussukat, sekä minun hänelle lähettämäni kirjoneuletiedosto. Kiitos Paula lähetyksestä!
Lila  Vantaalta lähetti minulle ja koululleni ison lähetyksen karkkipussukoita ja tästä myös syntyi diili. Tämä pahvilaatikko on koulussa ollut monelle inspiraation kohde, kun on työ tullut valmiiksi ja pitäisi keksiä jotain pientä kivaa, motivoivaa tekemistä..Tosi kivaa jätteiden kierrättämistä.
Suurimman yllätyksen koin eilen kotiin tullessani. Olin saanut mysteerikirjeen! Kirjeen oli lähettänyt Tuulikki, jolla ei ole omaa  blogia, mutta joka oli oman blogini ansiosta ja omasta peitostani inspiroitununeena innostunut  virkkaamaan samanlaisen ja lähetti minulle kuvan. Tuulikki oli joutunut tekemään salapoliisityötä, että oli saanut nimeni ja osoitteeni selville. Siis tässä esittelyssä Tuulikin peitto, jonka hän on tehnyt  oman peittoni   mallilla käyttämällä samoja vanhoja lankoja, joita minäkin: Cottonellaa, Marilyniä. Näistä vähemmän arvostetuista, ajan marinoimista jämälangoista tuli hieno torkkupeitto. Kiitos Tuulikki, tämä todella lämmitti mieltäni! Peittosi on kaunis!
Eikä tässä kaikki! Eilen lähetin   paketin  Zeldalle, jonka vaihtarin sain tänään. Ihania lankoja, joita hän on värjännyt: lankojen nimet ovat Molly Malone ja Tom Gooley. Mistä ihmeestä keksitkin, Paula,  nämä ihanat nimet värjäämillesi langoille?

Tänään sain myös arpajaisvoittona  korvakorut Askartelin itte- blogista. Kiitos!
Olen siis ollut tänään kovin onnekas!

Loppuviikon olen sairaslomalla. Tänään olin aamulla lääkärissä tosi pahaksi ärtyneen kantapään luupiikin johdosta. Sain piikin kortissonia ja loppuviikon sairaslomaa. Jalka on jokeenkin arka, mutta saas kattoa mitä sille jatkossa tapahtuu...  Saanpas rauhassa istua ja kutoa... Töistä ei ole muretta, koska yllätys yllätys myös  blogiystäväni ja työtoverini  Paula on  paikalla! Kiitos Paula etukäteen!

20 kommenttia:

Kardemumma kirjoitti...

Ihanaa - odotan jo kovasti postia! Ja täältä päinkin tullee, kunhan ennättää. Monta Paulaa on ympärillesi kertynytkin.

Daisy kirjoitti...

Onpa moniuloitteinen ja rikas postaus. Sinulla on ollut hyvä päivä.
Jaan kanssasi tuon tunteen, kun joku blogiystävä on hiljainen pitkän aikaa.
Etteikö täsää maailmassa muka enää välitetä toisista ihmisistä...

Sirpa kirjoitti...

On tämä blogimaailma ihana ja ihmeellinen paikka! Onpas monta yllätystä osunut samalle päivälle :)
Toivottavasti jalkasi paranee pian...

KahviKaneli kirjoitti...

Aivan mahtavia juttuja sinulle sattunut!
Vähän niinkuin Joulu!

Tuula mummeli kirjoitti...

Olipa ilonen yllätys nähdessäni peittoni blogissasi. Olen saanut
paljon hyviä idoita ahkerien käsityöläisten blogeista.
Paranemisia.

Paula Kristiina kirjoitti...

Oletpa saanut ihania juttuja! Mua on laiskottanut blogin suhteen mutta tänään laitan jotain. Kirjoneule sukkaa aloitin ja olen purkanut ja tehnyt mutta miksi siitä tulee niin tiukkaa? Novitan sukkalehden ohjeella teen mutta kun laitan jalkaan tuntuu ettei varren kohdalla jalassa veri kierrä.
Kiitos, kiitos! Olen ihan mielelläni tuurajana vähän jännittää etten pahasti mokaa:D Vointeja sinulle ja käsityön iloa:D

Jaana kirjoitti...

Olipa mukava postaus! Blogi maailma on tosi hauska.

mustakissa kirjoitti...

Eka kommentointi ei onnistunut, joten yritän uusiksi. Blogger haluaa taas ryppyillä.
Ensiksi onnea arvontavoitosta! Kauniit korvakorut.
Huomaatkos nyt miten suurena inspiroijana toimit meille muille? Mullakin on jo puikoilla edellisen postauksesi lapasmalli, eri väreillä tosin- ja tänään kävin Kaarisillan käsitöissä etsimässä vinkkiä töihin, eikä tarvinnut pettyä taaskaan. Ihania kankaanpainantatöitä olitte tehneet kakkupapereiden avulla! Kiitos ideoiden jakamisesta<3

sinisukka kirjoitti...

Hienoja juttuja sinulle onkin tapahtunut, paitsi tuo luupiikki :P Mutta nyt rentoudut ja nautit lahjoistasi!! Sairaslomasta huolimatta mukavaa viikon jatkoa!

Peppi kirjoitti...

Kivoja ylläreitä on posti siulle tuonut. Mutta tuo luupiikki on kelju. toivottavasti lähtee paranemaan. Tosin varmaan keksit puuhaa, jossa jalka saa levätä, mutta silti. Paranemista!

Aarnilintu kirjoitti...

Kyllähän se niin on, että kun täällä kirjottelee, niin vaikka sitä antaakin itsestään ja ideoistaan jotain ulos, niin monin verroin enemmän saa kuitenkin itselle hyvää mieltä. Tunteen, että on jonkun välittävän yhteisön jäsen ja on palkitsevaa, kun huomaa jonkun saaneen apuja ja ideoita omista töistä ja erittäin inspiroivaa löytää jonkun muun keksimä kiva juttu, jota itse voi soveltaa myös. Pikaista paranemista sen jalan kassa, onneksi neulomiseen ei tarvita jalkoja:)

Paula kirjoitti...

Toivottavasti sairaslomasi on mukava, ei tarvitse seisoa eikä kävellä kipeän kantapään päällä, saat istua ja silitellä kissoja, kutoa ja virkata - ja mikä parasta, jatkaa bloggailua.

Så Vitt Jag Vet kirjoitti...

Hej ! Hoppas din fot snabbt blir frisk ! Trevligt med utbyte och härligt med goa bloggvänner..
Kraam
Sanne

Zelda kirjoitti...

Olipas se posti nopea, hieno juttu! Ja aivan ihania juttusia oli posti sinulle tuonut!

Nyt sitten vain paranemista jalalle ja paljon lohtuneulomuksia:)

Lila kirjoitti...

Minäkin toivottelen jalallesi pikaista paranemista (vaikka vaiva onkin sellainen, että ei ihan pikaisesti taida parantua...).
Meillä kerätään lisää sinulle pusseja kovasti, kuopuskin opastaa isäänsä avaamaan pussit saksilla että tulee siisti reuna :D
Ihania juttuja olet kyllä saanut, blogiystävät on ihania <3

Marjut kirjoitti...

Onhan tämä blogimaailma mielenkiintoinen: yleensä täynnä mukavia kanssabloggaajia ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Valitettavasti vain jotkut ovat saaneet asiattomia kommentteja, jotka ovat myös aiheuttaneet pahaa mieltä.
Toivottavasti luupiikkisi paranee nopeasti.

-maria- kirjoitti...

Paranemista jalalle! Ei ole kipu jalassakaan mukava, vaikka onneksi se ei neulomista estä :)

Kouluissa kyllä ollaan kekseliäitä käyttämään kaikenlaista materiaalia, vielä kekseliäämpiä kuin omina kouluaikoinani (kyllähän silloinkin toki munakennoista ja vessapaperirullista askarreltiin). Hyvä niin, se tuo luovuuden paremmin esille kuin pelkkä valmiista materiaaleista ohjeen mukaan tekeminen!

Rentukka kirjoitti...

Mitäs muuta sä keräilet ;) Luupiikki on tosi kurja juttu, kun joutuu niin paljon olemaan jalkojen päällä. Toivottavasti saat hyviä vinkkejä lääkäriltä. Itsekin olen vielä huomisen sairaslomalla, kun flunssa pitkittyi ja sain poskiontelontulehduksen. Onneksi ei tule aika pitkäksi...

ArualMaria kirjoitti...

Ihania paketteja olet saanut ja kivoja vaihtokauppoja olet tehnyt. :)

KahviKaneli kirjoitti...

Miten noihin pussukoihin, mihin käytetään sitä kristallimuovia, niin voiko sitä surutta ommella millä paininjalalla vain, vai pitääkö olla ns. teflonjalka?
Minulla on Bernina kone?