tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvän vuoden katsaus


Tänään sytyttelin tuulessa ulkolyhtyjä, sisällä on ihanan lämmintä kynttilän valossa. 
Vuoden vaihtuessa tulee aina mietittyä loppuvaa vuotta. Tuntuu, siltä, että tämä vuosi on ollut ihan mahdottoman hyvä vuosi. 
Henkilökohtaisessa elämässäni tapahtui  hyviä asiota. Helmikuussa menin kihloihin ja kesäkuussa naimisiin. Vuoden loppu toi tulessaan minulle sellaisen ammatillisen tunnustuksen, jonka voimalla jaksan taatusti nämä muutamat vuodet työtä ennen eläkkeelle jäämistä. Siinä tunnustuksen saamisessa on mieltäni ilahduttanut erityisesti sukulaisten, työkavereiden ja ystävien vilpitön ilo puolestani. Moni sanoi olevansa jopa ylpeä minusta! Se antoi minulle todella hyvän mielen, joka kantaa varmaan.


Käsitöiden suhteen vuosi oli mielenkiintoinen. Alkuvuosi meni virkatessa. Tammikuussa virkkasin tyttärelle puuvillasekoitelangasta peiton.

Helmikuussa valmistui oma sateenkaaripeittoni, josta tykkään ihan mahdottomasti ja joka ilahduttaa minua ihan joka päivä!

 Huhtikuussa sain valmiiksi kukkapeittoni, joka on nyös minulla jokapäiväisessä käytössä olohuoneessa. Se lämmittää paitsi varpaita, myös silmiä.
Yhteensä olen vuonna 2013 kuluttanut lähes 8 ja puoli kiloa lankaa. Kiitos näiden peittojen!


 Kesä meni paitsi niissä hääfiiliksissä, myös sukkia kutoessa. 


Syksyllä työkiireet veivätkin aikalailla voimia. Ja täytyy sanoa, että jos saa huomiota osakseen, se myös vaatii veronsa. Kotona teki mieli lähinnä vain huilata, käsityöt on aikalailla olleet suunnittelun asteella.


Rakas siskoni Päivi lähettää minulle aina vuoden vaihteessa oman perheensä vakioviestin: 

Hei hei vanha vuosi, tervetuloa uusi vuosi!

Niinpä minäkin toivottelen sitä samaa kaikille! Tänä syksynä tuli blogin lukemisessa 300 000:n raja rikki. Siihen meni runsas kolme vuotta. Olen iloinen, että olette jaksaneet lukea blogiani, vaikka olen ollut vähän laiska tämän suhteen, verrattuna aikaisempaan. Katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Minulle kelpaa hyvin normaali ja tavallinen vuosi, eihän tälläisiä huippuvuosia jaksaisikaan jatkuvasti!

19 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta :)

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Ihanan inspiroivaa uutta vuotta!

Rva Pioni kirjoitti...

Tuo kukkapeitto on kuin keto.
Hyvää Uutta Vuotta!

sirkkis kirjoitti...

Ahkera olet ollut vuoden 'saalis' hieno.

Eija kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta 2014 !

mummeli kirjoitti...

Noita sinun taidokkaita töitäsi on ihana katsoa.
Oikein Hyvää Uuutta Vuotta!

Kirsti kirjoitti...

Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2014

MariL kirjoitti...

Sinulla oli kyllä hurja viime vuosi, mukavaa että olet jakanut sen kanssamme! :) Iloa myös tähän vuoteen!

Aarnilintu kirjoitti...

Vallan mahdottoman värikäs vuosi, kaikella tavalla! Jos ja kun tykkäät joka päivä katsella noita värikkäitä peittoja, myös minä tulen aina niin hyvälle tuulelle kun näen niistä kuvia. Miten joku tekstiili voikin olla samaan aikaan niin iloisen värikäs ja rauhoittavan harmoninen? Tänäkin vuonna taas unelmoin jonkin tuontapaisen tekemisestä, katsotaan kuinka sen kanssa käy. Siksi se onkin unelma eikä lupaus:) Hyvää alkanutta vuotta!

K u T o M i N e kirjoitti...

Kiitos samoin,ihanaa arkista uutta vuotta !
Tavallinen arki, se voittaa kaiken.

Rentukka kirjoitti...

Onnea, iloa ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2014!

Anne-Mari kirjoitti...

Hei ja hyvää alkavaa vuotta myös sinulle!

Alkuvuodesta tekemäsi peitot ovat kyllä sellainen väriloisto, jotta pimeinkin ilta kirkastaa.

Tanja kirjoitti...

Onnea Uuteen vuoteen!

AnniKainen kirjoitti...

Upeita nuo sinun virkatut peitot, kukkainen varsinkin :)Tätä sinun positiivista blogia on ilo seurata. Kiitos siitä ja hyvää uutta vuotta!

mustakissa kirjoitti...

Oikein ihanaa alkanutta vuotta!

Satu kirjoitti...

Kauniita töitä oot vuoden aikana saanut aikaan.
Oikein mukavaa ja antoisaa uutta vuotta :-)

Peppi kirjoitti...

Ihana, aurinkoisen lämpimän näköinen viime vuosi :) Olkoon tuleva yhtä lämmin - hyvää uutta vuotta!

-P- kirjoitti...

Ihanan värikkäät peitot! Olet ollut kyllä järjettömän ahkera!

Obiuser kirjoitti...

Highly qualified information because it can provide useful info thanks.
pengobatan untuk sembuhkan testis bengkak