Pääsen joka päivä töistä kolmelta ja kuvio on aina sama, ellei minulla satu olemaan mitään menoa. Ajan pihaan. Kissa katsoo ikkunasta.Kävelen ovelle. Avaan oven ja kissan kuono on jo vastassa. Alkaa hirveä lässytys: Voi kulta pieni onko sun ollu kauhee ikävä ja nälkä jne. jne. Sili sili sili... Kissa kyhnää ja kehrää. Annan ruokaa. Kissa kehrää ja kyhnää. Otan keppilelun ja alkaa hurja leikki. Sohvan yli ja ali, nojatuolin päälle ja alas, kirjahyllyn päälle ja nojatuloin selkänojalle...
Menen vaihtamaan kotivaatteet. Kissa malttaa syödä. Avaan telkkarin (miksi?), menen sohvalle makaamaan. Kissa hyppää mahani päälle. Kyhnää ja kehrää, puskee ja vaatii silitystä kunnes sitten vihdoin menee kerälle mahani päälle. Pian nukahdamme.
Ei ole vanhaksi tulemista...
1 kommentti:
Olen täällä Kamarissa nähnyt taas tänään suloisia kissoja. Linja-autopysäkillä oli suloinen oranssinpunainen pitkäkarvainen pentu. Se oli siinä päivällä ja vielä illallakin verkkoaidan tuolla puolen. Verkkoaidan tällä puolen taas oli punavalkoinen kolli. Ne olivat ikään kuin yhdessä. Joku sanoi, että se punavalkoinen on pikkuisen emo. Ei ole, katsoin, että sillä on pallit. Mutta ne olivat koko päivän yhdessä. Jos voisin niin panisin sen pikkuisen taskuuni ja toisin tuliaisiksi, Rosvon kaveriksi.
Lähetä kommentti