maanantai 20. lokakuuta 2014

Esittelyssä reilu takki


Eilen tein itselleni reilun takin. Jos johonkin, niin tähän takkiin sopii sana reilu, se on kovin konstailematon ja vaikka kaiken maailman lisukkeita ja yksityiskohtia, joita takeissa tällä hetkellä tuntuu riittävän. Takin kaavat piirsin ihan suoraan jo lähes kymmenen vuotta sitten ostamastani Rilsin mustasta pilkullisesta kevät/syystakista, jonka olen kuluttanut jo lähes puhki. Takki on reilusti A-linjainen ja siinä on kuminauha helmassa. Kuminauha kokoaakin hyvin väljyyttä ja ehkä hiukan keventää yleisvaikutelmaa. Tällä hetkellä tuntuvat takit olevan kovin tyköistuvia ja vyötäröä korostavia ja meikäläisen vartalotyypille ne eivät kyllä istu kunnolla. Tuntuu, että lähinnä Marimekon takkivalikoimissa on tälläisiä minun mielestäni kivan  pelkistettyjä takkeja. Ja hinta sitten sen ruhtinaallisempi! Enpä ole varmaan pariin vuosikymmeneen ommellut itselleni takkia mutta tätä takkia olen suunnitellut jo vuoden verran!


Kankaat ostin jo kuukausi sitten. Hintaa takille tuli kolmisenkymmnetä  euroa. Eilen aamulla puoli kymmeneltä aloin ommella takkia, jonka sain valmiiksi sitten puoli kolme.  Ensin piirsin kaavat ja leikkasin kaikki kappaleet ja kiinnitin tukikankaat. Sitten alkoikin kolmen unnin ompeluputki! Ompelukokemuksen ja työni takia minun ei tarvi paljoa miettiä yksityiskohtia, kaikki on tullut niin moneen kertaan jollekin neuvottua, mikä tietysti helpottaa. Takista tuli just sellainen kuin olin kaavaillut, mutkaton ja väljä. Ja yllätys yllätys sininen kangaskin tuntuu kivan  raikkaalta.  Takin sisälle mahtuu vaikkapa villatakki ja silti en tunne itseäni siinä ihan pontsoksi. Vuorina on ohut tikkivuorikangas, hupussa minulle mieluinen pilkkukangas ja sen sisällä vielä fleece välivuorina. Kaikki materiaalit vetoketjua lukuunottamatta on ostettu Eurokankaasta, päälikangas vieläpä palalaarista. 


Eiliseen ompeluhätään ei ollut nyörinpäitä ja ompelinkin ne itse kankaasta, minusta niistäkin tuli kiva yksityiskohta.


Läppätaskun painonapin matkin ihan suoraa alkuperäisestä, nappi on piilotettu läpän vuoriin, eikä näy päälle.




Nyt sitten pitääkin alkaa neuloa pipoa, huivia ja lapasia.Mitää sinistä minulla ei tosiaankaan ole! Olisivatko sinipilkulliset liian pilkulliset tähän kokonaisuuteen? Mitä ehdotat?




8 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Sinipilkulliset olisivat tosi kivat! Ihana syyskuva sinusta takki päällä. Olet kyllä taitava, tietty se työssä tullut rutiini nopeuttaa, minulla kun menee hirmuisesti aikaa paloja käännellessä ja miettiessä, miten tämän voisi tehdä (kun ohjeita en osaa lukea ;-D). Ihana takki, nuo toppaukset ovat juuri nyt tarpeeseen.

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Wau, tulipas takista hieno!
Eikä ole ollenkqan liikaa pilkkuja jos pipo ja käsineet ovat myös pilkullisia :-)

KahviKaneli kirjoitti...

No, jotkut ne sitten ossaa :)
Tuo on hieno!

sirkkis kirjoitti...

Ihana takki ja pilkut ovat ihania.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kiva takki! Tätä tyyliä on tosiaan vaikea löytää.

Lapaset voisivat jatkaa pilkkukuosia, pipo valkoinen.

Kaulalle jotain ohuempaa, alle mahtuvaa, ja joka voisi olla väripilkkuna muutakin väriä. Kenties silmien väriä korostava sävy, ehkä tumma tai heleä punainen... mainio myös pipoon.
(Silmien värin vastaväri, mutta jos esim. sinisilmäiselle ei oranssi ole oma väri, niin sitten jompaan kumpaan suuntaan, punaiseen tai keltaiseen, kunnes sopiva väri löytyy.)

sinisukka kirjoitti...

Mainio jokasään takki! Asusteet voivat olla melkein minkäväriset vaan, ainakin minun mielestäni :D - mutta olenkin niin innokas tyrkkimään väriä joka paikkaan! Piankos sinä puikottelet/koukuttelet useita eri värivaihtoehtoja, vaikka jokaiselle päivälle omansa :D

Paula kirjoitti...

Voi Auli kun olet tehnyt hienon takin! Näyttää lisäksi kovin huolitellulta, vaikka sanotkin, että on konstailematon. Raikas yksityiskohta tuo pallovuori hupussa.
Minulla on sekä talvi- että kesätakki just Marimekosta ostettuja. Molemmat olen ostanut heräteostoksena alennusmyynnin loppumyynnistä tyyliin 50-60 %:n alennuksella. Silti olivat mielestäni kalliita. Mutta ihme kyllä, niin sopivia ja istuvia, että heti kun panin päälleni tuntui omalta ja oli pakko ostaa. Harvoin sellaista sattuu meikäläiselle, että löytyy heti ensi kokeilemalta hyvä takki. No, talvitakin hihoja piti hiukan lyhentää, muuten takki oli sopiva.

Kirsi74 kirjoitti...

Upean näköinen takki, kelpais kyllä mullekkin :) Pilkulliset lapaset vaan käteen ja menoksi :)