torstai 15. elokuuta 2013

Tall Ships Races ja aika vilinäviikko


Ensimmäinen työviikko takana, ainakin melkein. Eilen valmistuivat tälläiset sukat, ikäänkuin kehittyneenpänä versiona purjevenesukista. Näissä pulleat korkeammat  purjeet ja vähän enemmän puhurimeininkiä.

Näitä sukkia on kiva mielestäni neuloa, koska malli on sopivan helppo. Lankoja ole käytössä kerrallaan kuin kahta väriä, mikä helpottaa telkkarin vieressä neulomista.
Ensimmäinen koulutuntikin alkoi sukkien merkeissä, kuinka ollakaan. Ensimmäiset tunnit tietävät vilinää, kun suunnitellaan ja minulla ostosvihko täyttyy, koska koskaan siinä luokan lankakaapissa ei ole kaikkia värejä tarpeeksi kun tekijöitä on paljon!. Aika haastava oppilasporukka minulla tänä vuonna: oppilaita aina kolmannesta luokasta yhdeksänteen. 
 Eilen toin kotiin yli kahdenkymmenen seiskaluokkalaisen sukkasuunnitelmat, että saan rauhassa tehdä lankavärilistaa. Hauskoja suunnitelmia saivatkin seiskaluokkalaiset tehtyä!
Tänään toisessa koulussani suunnittelimme neulatyynyjä uuden Juju-kerho-ostoksen innoittamana kolmen luokallisen kanssa. Kirja on kiva, mutta silti ajattalen, että kuka ihmeessä jaksaa tehdä noin paljon erilaisia neulatyynyjä? Opettajan ideakirjana se on kyllä kiva.
Työ tuntuu taas tauon jälkeen kivalta, loma siis teki tehtävänsä!

13 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Onpa hauskoja projekteja. Ja nuo venesukat on huiput, erittäin sopivat tällaiseen tuuliseen päivään, tänään mennään lujaa purjeet pullollaan :-D

MariL kirjoitti...

Kauniit sukat jälleen! :)

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Kauniit sukat. Kävin juuri ostamassa sukkalankoja, mutta ajattelin tehdä ihan perussukkia.

Päivi kirjoitti...

Onpa nääkin hienot!

Sarppu kirjoitti...

Ihanat projektit ja sukkamallit, kyllä se tästä vaan pikkuhiljaa lähtee, myönnän kyllä että olen aivan puhki vaikka viikko vasta takana, parin viikon päästä jo ihan eri mallissa :) työniloa.

Hepsi kirjoitti...

Onpa taas kauniit sukat!

Minä ajattelin ihan samoin tuosta kirjasta, kun siitä mainoksen näin. Mutta töissä olisi varmaan ihan käyttökelpoinen.

Minä olen nauttinut tästä ekasta varsinaisesta vuorotteluvapaaviikosta täysillä. Ihanaa!

Paula kirjoitti...

Olisipa kiva panna nuo sukat jalkaan.

sirkkis kirjoitti...

Purjesukat ihanat. Hauskoja töitä on suunniteltuna. Työn iloa sinulle.

Sude kirjoitti...

Super söpöt sukat. Jokohan tuo olis malli jota minäkin uskaltaisin ruveta opettelemaan kijoneuletta :)

mummeli kirjoitti...

Ihanat sukat! Oikein muisto menneestä kesästä!

Ilona Winebridge kirjoitti...

tuulta purjeissa, mukava nähdä ja kuulla miten nuoret ovat innoissaan sukkakutimista;)

Marjut kirjoitti...

Todella kauniit purjeveneet! Hauskoja sukkamalleja, ihanan värikkäitä:)

Emma kirjoitti...

Kivoja sukkasuunnitelmia koululaisilla! Siulla on kyllä unelmatyö kun saat noin paljon kaikkea kivaa puuhailla :) Työn iloa!