sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Hyviä ja helppoja

 Torstaina kaivoin esiin muutaman vuoden takaisen herkkupikkuleipäreseptin kun ystävä poikkesi kylään. Tänään aamukahvit juotiin äidin vanhan liinan päällä pihalla ja kyllä pikkuleivät maistuivatkin hyviltä.
 Laiskana en jaksanut ohjetta kirjoittaa, mutta onneksi resepetin voi aina kuvata! Kokkareinen muscovado-sokeri tekee näistä ihanan rapsakoita!


Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. 
Huomenna vaihdankin maisemaa ja annan miehelle suosituksen syödä piparit poissaollessani, koska on taas korkea aika palata ruotuun, kun viikon päästä palaan mökkireissulta.
Juhannus kun on ollut yhtä mässäilyä ja lenkitkin on jääneet väliin. Tänään on silti tarkoitus  lähteä lenkille kera sykemittarin ja lenkittäjän.

Tässä eilinen herkku. Kesällä aina olen muutaman kerran vieraille paistanut amerikkalaisia pannukakkuja aamupalaksi. Eilen sitten olikin  tälläinen tilaisuus ja pannukakut maistuivatkin hyviltä ja sain muutaman pussin  pakkasmarjoja kulumaan. Jäätee ja pannukakut oli hyvä, vaan ei kevyt aamupala. Joskus tälläiset ovat paikallaan. Tälläisen aamupalan lupaan sitten kun saamme taas yövieraita, jazz-viikolla viimeistään!

10 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Oi kun onkin ihana aamupala tuollainen! Ja pikkuleivätkin kuulostavat hyviltä.
Reipasta ja ruodullista viikkoa ;-)

Sirpa kirjoitti...

Niin herkullisen näköisiä nuo pikkuleivät,että kun ohjeenkin laitoit,niin kokeilla pitää :) Kiitos! Eikä tuo pannari-aamiainenkaan ollenkaan hassulta vaikuta...

sirkkis kirjoitti...

Teillä herkutellaan ♥

mustakissa kirjoitti...

Herkkua on siinä monenlaista!
Mukavaa mökkireissua!

Päivi kirjoitti...

No hyvä tietää, mitä on odotettavissa. Tiedän kyllä, että aina taiot jotain hyvää ehtoisana emäntänä ;)
Mukavaa reissu Itä-Suomeen. M. lähtee huomenna viikoksi sinne rapakon taa ja mulle tuli haikea olo hänen lähtiessään.

Saara kirjoitti...

Nam, mitä herkkuja! Ei ole tullut koskaan testattua amerikkalaisia pannukakkuja, mitenkäs ne eroavat? Onko ne vaan paksumpia?

Seijasisko kirjoitti...

Kiva pikkuleipä ohje ja laitankin ohjeen talteen vastaisuuden varalle. Sama juttu täällä -ruotuun on palattava.

Paula kirjoitti...

Hyvää reissua! En ole noita amerikkalaisia pannareita ikinä maistanut. Pikkuleivät näyttävät hyviltä ja helpoilta leipoa. Ihana tuttu pöytäliina.

Sarppu kirjoitti...

Ihania pikkuleipiä, niitä pitääkin ehdottomasti kokeilla :) ja lettuset on sitä parasta kesäruokaa, nyt saa mansikoitakin jatkuvasti ja tänä kesänä täällä saaressa on koko kesän mansikkakoju, jipii :)

satunNainen Paula kirjoitti...

Nam-nam, mitä herkkuja!
Jos saisin valita, aloittaisin vuoroaamuin crisanteilla ja ahvenanmaalaisilla pannukakuilla. :o)