lauantai 11. toukokuuta 2013

Äidille

 Tänään ajattelen äitiä.  Huomenna kirkossa luetaan kuulutukseni. Äiti ei ole näitä toisia kuulutuksiani kuulemassa.Minusta tuntui silti hienolta juuri se, että ne luetaan äitienpäivänä.Ja on hienoa on se, että äiti ehti tutustua tulevaan mieheeni ja he tulivat toimeen keskenään. Kutsui jopa miehen yksin syömään kanssaan  kotiinsa, halusi varmaan tutkia millainen mies oikein on!
Itse en käy kirkossa kuin harvoin. Mitä nyt koulussa tulee käytyä. Mutta, huomenna ajattelimme mennä vanhanaikaisesti kuulemaan kuulutukset. Ei sellaisia enää osallemme tule.


Äiti saa virkatut kukat, uskon, että äiti pitäisi niistä, käsityöihminen kun oli, viimeiseen saakka.

Meillä on ikäeroa 30 vuotta. Kun minä täytin 50 vuotta, oli äiti melkein 80. Ennen syntymäpäiväänsä hän poistui keskuudestamme jättäen jälkeensä ison pinon sukkia, joita hän oli kutonut lapsilleen ja lapsenlapsilleen : hänen piti ne antaa syntymäpäivillään jokaiselle.Tämä kortti on spesiaalikortti äidille syntymäpäiväkutsukseni tammikuussa 2007. Siinä me ollaan, äiti ja minä pieni kikkarapää.  Sitä säilytän aarteena, se löytyi äidin kodista kunniapaikalla kun hän kuoli pari kuukautta syntymäpäivieni jälkeen.

Muut saivat tyytyä tähän korttiin. Tässä minä veikistelen 1-vuotiaana.

Tässä me äidin likat nostamme maljat. Tämä kuva on minusta suloisin kuva vanhasta äidistäni.

20 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Auli, oikein hyvää ja ikimuistoista kuulutuspäivää, äitienpäivää ja kevätsunnuntaita sinulle ja Jounille!

Rva Pioni kirjoitti...

Iloista kuuliaispäivää ja
paljon onnea
tuleville yhteisille vuosille!

Villiviini kirjoitti...

Oikein paljon onnea ja hyvää kuulutuspäivää!

mummeli kirjoitti...

Onnea tähän ikoimuistoiseen päivääsi!

Sirpa kirjoitti...

Ihania muistoja <3 Onnea Sinulle tulevaan liittoon ja mukavaa kuulutuspäivää! <3

Uutar kirjoitti...

Ihanaa kuulutuspäivää ja paljon onnea!

Matleena kirjoitti...

Onnea ja rakkautta teille molemmille niin kuulutuspäivänä kuin tulevinakin vuosina! Ja hyvää äitienpäivää!

sirkkis kirjoitti...

Hyvää kuulutuspäivää ja onnellista äitienpäivää ♥

Daisy kirjoitti...

Hyvää äitienpäivän iltaa ja onnea tulevalle liitolle!

Päivi kirjoitti...

Tippa tuli silmään, kaunis kirjoitus. Onnea Auli sinulel ja J:lle. Mulla ei ole tuota likat ja äiti-kuvaa. Kenellä on ja saisinko kopion tai tiedoston?

AnniKainen kirjoitti...

Voi miten kauniita muistoja ja kuvia äidistäsi. Ja oikein paljon onnea teille kuulutusten johdosta :)

sinisukka kirjoitti...

Lämpimästi Onnea!!!

Anonyymi kirjoitti...

Upea, herkkä kirjoitus ja niin totta, niin totta! Muistan sattuneeni kuulolle, vähän vahingossa, Hilkan ja Mirjan keskusteluun, jossa Hilkka kehui J-ystävääsi. Kyllä molemmat vanhempasi ovat läsnä, tänään ja tulevassa - muistoissa mukana!
Lämpimin ajatuksin, Marja

Nova Melina kirjoitti...

Kaunis kirjoitus. Toivottavasti sulla oli Auli ihana äitienpäivä! ♥

Aino kirjoitti...

Oi, onnittelut molemmille!

Auli kirjoitti...

Lämmin kiitos kaikille onniteluista. Päivi, kuva on minulla, muttei ole missään tallessa muuutakuin kuvana. Kyllä siitä varmaan saa kuvan jotenkin.

Marjut kirjoitti...

Oikein paljon onnea molemmille:)

Seijasisko kirjoitti...

Äitisi on niin herttaisen näköinen ja oloinen kaikissa noissa kuvissa. Onnea myös kuulutuksien johdosta!

ArualMaria kirjoitti...

Ihana tarina. <3 Onnea kuulutuspäivänä.

Hepsi kirjoitti...

Onneksi olkoon kuulutuksista!