lauantai 25. toukokuuta 2013

Ihana kesäaamu

 Minusta tuntuu, että kesä tuli eilen. Kesä on tullut jo aikaisemmin, mutta minä saavutin vasta eilen sen tunteen, kun tulin kotiin  töistä. Viikko lomaan, numerot annettu.
Töissä vietimme myös vähän läksiäisiä. Oppilaat lähtevät, viisi vuotta olen näitäkin opettanut. Pienistä tytöistä on tullut kauniita nuoria naisia. Viimeisenä tuntina joimme kahvia, mehua ja  söimme keksejä. Suloisen tytön ilo onnistuneesta työstä ja kahdenkeskinen mekon kuvaushetki ulkona  oli hauska.
Kotimatkalla hyvä  ystävä hyppäsi kyytiin kylään ja toi tullessaan piirakan sekä sacher-kakun. Joimme pullollisen kuohuviiniä kolmestaan. Mukava ilta.
 Kesätyöt on ihan aluillaan. Ärsyttävä nikamavaiva selässäni huolestuttaa, odotan pääsyä fysiatrille keskussairaalaan. Vaiva vetää mieltä alas, mutta kun pääsen lomalle, tilanne on hallinnassani. Selkää uhmaten kävimme ostamassa satsin multaa. Tänään menen ostamaan kesäkukkia ja kesä tulee myös terassille!
 Kesän aamukasteinen nurmikko on ihanaa, paras jalkahoito mitä on olemassa.
 Saniaiset ovat rullaannet lehtensä auki.

 Kalliokielot ovat myös avautumassa.
 Tuomi jo kukkii valkoisena taivasta vasten. Nautin tästä ajasta, kesä vielä aluillaan, kaikki edessä.........

Yhtä ihanaa viikonloppua teille kaikille muillekin....

7 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Kuulostaa ihan kesälle :)
Ihanaa viikonloppua :)

Sude kirjoitti...

Tässä vaiheessa alkaa kouluissa kyllä jo lomalta tuntumaan. Onneksi tänä vuonna näyttää jo alkukesästä olevan lämmintä, pääsee opet ja oppilaat heti alkuunkin kesälaitumista nauttimaan =)

Så Vitt Jag Vet kirjoitti...

Hej ! Ja nu är det bara en vecka kvar.. Tiden bara flyger iväg och nu är vi första veckoslutet ute på stugan och ställer igång.
Tur att det blir sommarlov, vi behöver nog ladda batterierna..
Ha det bra!
Kraam
Sanne

Peppi kirjoitti...

Ja pian loma ovella:) Vaan on se vaan niin haikeetakin (vaikka hienoa), kun lapset kasvaa nuoriksi ja jatkaa eteenpäin.

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Kaunista on tämä aika vuodesta!
Nauttin olosta mökillä, aurinko paistaa ja vesi kimmeltää, ei paha :-)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upeita kuvia ja upea kesä on tullut. Ihanaa sunnuntaita Sinulle.

nina kirjoitti...

Kuulostaa ja näyttää ihanalta :) Mukavaa viimeistä työviikkoa!!