keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Telepatiaa?

 Eilen nauratti kun tulin katsomaan blogiani. Olin ajatellut kirjoittaa seuraavan postauksen afrikkalaista tähdistä. Peppi oli blogissaan Pikkuketun puuhamaa kuvannut myös samoja tähtiä. Tuli ihan telepaattinen olo. Aloin virkata tähtiä sateenkaaripeiton jälkeen.
 Tähtien virkkaaminen on tosiaan kovin koukuttavaa. Vietin edellisyön ystäväni luona, joka päätteli tilkut sitä mukaa kun minä virkkasin. Tässä työssä päätin sen, ettei a. ole kiirettä  (ihan ihmettelen, etten saanut mitään rannetulehdusta sen maanisen peiton virkkaussession jäljiltä...) b. päättelen ja yhdistän tilkut aina päivittäin kun olen ne virkannut. Olen yhdistänyt nämä tilkut sillä viimeisellä pylväskerroksella. Aika kätevää, yhdistän ne kulmista ja terälehden välistä, kuvassa näkyvät yhdistämiskohdat. Minusta kätevää ja tulee ihan kerralla valmista.
Riitan kanssa puhuimme, että jos sitten viimeistelemme peiton viimiestään Punkaharjulla ensi kesänä.
Ohjeita näihin tähtösiin on monessa paikassa, mm. Punomossa. Pepillä oli myös omassa blogissaan hyvä linkki eri ohjeeseen.

Paljon kiitoksia  kaikille kommenteista, joita sain edelliseen postaukseen. Ne lämmittivät kovasti mieltäni, niinkuin itse peitto nyt lämmittää minua joka ilta, kun istahdan sohvalle virkkaamaan näitä iloisia tähtiä. Joku kyseli, onko pöytäliina pöydällä Marimekon. On kyllä, Aino-Maija Metsolan Noitarumpu.

22 kommenttia:

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Kaunista jälkeä, olet kyllä aivan uskomattoman ahkera!

sirkkis kirjoitti...

Voi nuo ovat tosi kauniita kukkia. Ihanan peiton teet jälleen. Pakko mennä katsomaan ohje, kun tuli sellainen pitkänteon suunnitelma josko minäkin voisin.

Saila kirjoitti...

Nuo ovat tosi kivat, jotenkin tykkään enemmän noista kulmioista kuin tavallisista neliöistä. Vai rauhalliseen tahtiin, naurattaa, kun sulta syntyy noita töitä niin hurjalla vauhdilla!

Heleena kirjoitti...

Kauniita ovat kukkaset ja ihanat värit jokaisessa! Ymmärrän, että koukuttaa, kun täälläkin sormet syyhyävät kukkien kimppuun sitku...

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oi oi mikä ihanuus tulossa.

amuk kirjoitti...

Ihania, ihania, ihania virkkuutöitä ! Sinähän saat tällaisen intohimoisen neuojan innostumaan taas välillä tuosta virkkauksesta noilla kauniilla töilläsi <3 Rakastan noita kukkia ja tuo siksak-peitto on väreiltään aivan mahtava. Isoäidin peitto kodikas, kaunis ja ihana. Hauskoja lomapäiviä sinulle :)

anja kirjoitti...

On kauniita kaikki tekemäsi peitot. Tästä viimeisestä eli työn alla olevasta tulee oikein supersöötti. Miten ihmeen nopeasti sinä saat näitä valmiiksi? Pitää käydä kurkkaamassa ohje, josko omista lankakerien lopuista saisi edes pienen peiton aikaiseksi. Hyvä sinä!

susamaria kirjoitti...

Ihania kukkia ja lopputulos on varmasti todella mahtava! Mä haaveilin myös tekeväni jotain isompaa noista afrikkalaisista kukista, mutta käsi ei kestänyt virkkaamista, joten suunnitelmat muuttuivat ja tein kassin :)

Peppi kirjoitti...

HIh, joskus menee näinkin. Ihanalla näyttää täälläkin :)
Ja olet jo yhdistämässä - käääk ;D
No miekin yritän päätellä tai virkkailla langanpäät kukkasten sisään heti, että siltä vaivalta edes säästyisin.

Matleena kirjoitti...

Ja lisää ihanaa väriterapiaa! Tuo afrikan kukkasen teko minun pitänee opetella lähiaikoina. Yhden kerran aloin jo tekemään, mutta siitä tulikin pyöreä kuusikulmion sijaan. :D Tarvii siis uuden yrityksen. ;)

Paula Kristiina kirjoitti...

Voi juku, jo uutta peittoa pukkaa! Olet kyllä virtaa täynnä ja toivottavasti parantunut:) Mulla on joklu ihme lankavimma ja vaan katselisin niitä, ei toimerru mitään aloittamaan:) Mukavaa loman jatkoa sinulle♥

Ingi kirjoitti...

Ihanaa väriterapiaa, nyt on minullakin haaveissani samanlainen!

Aarnilintu kirjoitti...

Kaunis! Olen noita kukkia kattellu himoiten, mutta mistään vaan ei tunnu nykyään löytyvän yhtään aikaa oikein millekään käsitöille. Pitäisi saada alkuun joku sellainen (tällainen) jota olisi sitten helppo jatkaa aina kun on pieniä hetkiä luppoaikaa. Aloittaminen vaan aina tuntuu vievän aikaa niin että se siirtyy ja siirtyy.. Mutta ihanaa, kun jollakin on aikaa niin voi piristyä jo pelkästään kattelemalla hyvin tehtyä huolellista ja kaunista työnjälkeä:)

M kirjoitti...

Jostain ohjetta katselinkin tuohon samantien yhdistämiseen. On kyllä kätevä tekniikka.
Kaunis peitto syntyy jälleen niin kuin tuo edellinenkin.

Lea P kirjoitti...

Niin ihania ja kauniita ja peitosta tulee vielä ihanampi. Kaiken lisäksi näitä on kiva virkata.

-MARI- kirjoitti...

Nätti peitto tuloillaan ja mikä värien kirjo edellisessä peitteessä! Aivan mieletön! :)

Sarppu kirjoitti...

Nämä ovat kyllä niin rakastettavan terapeuttisia palasia, voisin tehdä niistä seinätyön :)

Mun Tekemä kirjoitti...

Tuleepa ihana peitto! Mullakin on työn alla kukkapeittoa =) Jään uutena lukijan seuraamaan mahtavaa blogiasi!

Sini Helmi kirjoitti...

On sinulla ihania peittoja!!!

Olen myös suunnitellut noitten afrikkalaisten virkkaamista, mutta vielä se on ollut vasta suunnitteluasteella, ans kattoa, koska virkkuukoukku alkaa heilumaan sen ohjeen tahdissa :)

Mukavia talvipäiviä sinulle!

satunNainen Paula kirjoitti...

Hyvän näköistä! Tuollaista olisikin kiva tehdä, siis liittää palat yhteen ilam ennakkosuunnitelmaa!

Paula kirjoitti...

Eihän tuossa peitonvirkkaamisessasi perässä meinaa pysyä, kun olet jo toisen aloittanut. Ja sinä olet sentään päätöiksesi töissä. Hieno aloitus.

suppis kirjoitti...

Oi! Niin ihania paloja! :) Eksyin tänne vastikään ja jään varmasti lukijaksi! :) Tervetuloa myös piipahtamaan minun neuleblogissani osoitteessa http://suppiksen.blogspot.fi