torstai 14. helmikuuta 2013

Hyvää Ystävänpäivää!


                                         Hyvää Ystävänpäivää kaikille !

 Koko viikko on mennyt sairaslomalla flunssan ja kuumeen kourissa. En ole netissäkään jaksanut kuin pikaisesti päivttäin katsomassa sähköpostit. Eilen sentään jo hiukan jaksoin muutakin kuin maata. Virkkasinkin jo pikkuisen, sekä lueskelin. Sen siitä sain, kun juuri muutamalla työkaverille rehvastelin sitä, että olen työssäni niin parkkiintunut nuhanenille, ettei minuun enää mikään tartu.
No, ei hätää, saan kunnolla huilata, kun sairasloma jatkuu sitten vielä viikon talvilomalla. Tällä hetkellä tuntuu kivalta se, ettei mitään kummenpia suunnitelmia ole loman varalle. Kuin siis toipua tästä flunssasta ja saada itsensä kuntoon. Kaikista kauheinta sairastamisessa on se, että selkä kipeytyy. Kun ei ole tottunut makaamaan sohvalla tai sängyssä tuntitolkulla, menee selkä juntturaan.  Kunhan paranen niin joka päivä pitää tehdä kunnon lenkki, että saa selkänivelet taas ojennukseen!
 Suuresti mieltä potemisen aikana on ilahduttanut English Tea Shop, englantilainen luomuteevalikoima, jonka ostin joulun aikoihin luontaistuotekaupasta.

Mikäs sen mukvampaa kuin valita hyvä tee ja nauttia se kuumana hunajan  kera. Tässä Super Berries, on muuten hyvää.

22 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Pikaista paranemista ja Oikein Hyvää Ystävänpäivää!

Kardemumma kirjoitti...

Paranemisia tännekkin. Buranalla kyllästettyä ruokavaliota niin eikö se siitä. Sitkeää on tauti, mutta kyllä se vielä taltutetaan.

Kirsti kirjoitti...

Hyvää Ystävänpäivää!Paranemisia.

katjainkeri kirjoitti...

Jopas on houkuttelevan näköinen tee-valikoima!
Pikaista paranemista ja hyvää ystävänpäivää!

Sude kirjoitti...

Hyää Ystävänpäivää Sinullekin ♥
Tuo sinun peittosi on innoittanut minutkin jo penkomaan lankavarastojani "sillä silmällä" :)

Rentukka kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää! Toivottavasti paranet pian ja pääset nauttimaan lomasta♥

MariL kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää sinullekin! Ja paranemista! Minä myös olen tämän viikon täysin vuodepotilaana, maanantaina olin Oysissa tutkimuksissa, minkä seurauksena nyt siis vuodelevossa, syömisetkin pitää hoitaa makuultaan. Jos ei huomisaamuksi olo kohene, niin sitten takaisin sairaalaan. Täytynee jossain vaiheessa kirjoitella blogiinkin kuulumisia, kunhan tästä ensin selvitään. :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Hyvää Ystävänpäivää myös Sinulle

Heleena kirjoitti...

Hyvää Ystävänpäivää!

Sarppu kirjoitti...

Oikein ihanaa ystävänpäivää sinulle :)

Sarppu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Saila kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää ja paranemisia !!

amuk kirjoitti...

Mukavia ja yleellisiä teehetkiä sinulle ja oikein pikaista paranemista.

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää ja paranemisia!

Paula Kristiina kirjoitti...

Toivotan vielä hyvää ystävänpäivää ja kyllä noilla ihanilla juomilla pitäisi tauti talttua:D♥

Aikunaskareet kirjoitti...

Hyvää Ystävänpäivää ja paranemisia!
Onpa siinä teepussi poikineen :)

satunNainen Paula kirjoitti...

Maailma on pyöreä, jotta ystävyys voisi ympäröidä sen - blogimaailma vielä vähän pyöreämpi!
Hyvää Ystävänpäivää!

Päivi kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää, siskoystävä! Parane pian! Ilokseni huomasin, että biitlesit on käytössä.

Emileitha/Tarja kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivän iltaa

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää ja muistahan lepäillä, ettei iske jälkitaudit. Meillä lomaan vielä kaksi viikkoa.

T. Tuike

Paula kirjoitti...

Hyviä ystävänpäiviä sinulle, Auli-sisko, nehän jatkuvat sinulla joka päivä ja ensi viikollakin.
Sattuipa mukavasti, että saat vielä ensi viikon huilata.
(Musta tuntuu ihan kummalta, ettei tarvitse lainkaan odottaa mitään lomaa tai ajatella että loma loppuu.)

sirkkis kirjoitti...

Ystävyydellä ♥