tiistai 30. joulukuuta 2014

Tuttinauhatalkoot


Tänään tehtiin talkoilla tuttinauhoja. Se olikin kivaa puuhaa ja yksinkertaista. Koko homma hoitui vauvan vaununokosten aikana, kun oli kaksi tekijää. Tytär toimi suunnittelijana ja leikkaajana ja minä suristin ompelukoneella  nauhat valmiiksi. Eilen poikkesimme Eurokankaassa ostamassa kivannäköisiä palakankaita ja niitähän ei näihin tarvinnut paljon ostaa. Se kangaskauppavisiitti olikin muuten vauvan ihkaensimmäinen kauppareissu!


Vauva lähti kotiin nauhat mukanaan. Hän on kovin suloinen ja rauhallinen vauva. Silti heräsi mieleen muistot vauvojen hoidosta yösyöttöineen ja -heräämisineen kun sen ääniä kuului naapurihuoneesta. On se aika rankkaa aikaa ädille, onneksi tuo tytär tuntuu olevan rauhallinen ja kärsivällinen. 

Huomenna vaihtuu vuosi. Sitä vietämme minä, mies ja hyvä ystävämme kolmistaan ihan täällä meillä maalla, ilman mitään sen kummempia ohjelmia. Tarkoitus on lähinnä syödä joulu pois ja ottaa iisisti kaikinpuolin.. Kinkusta meinaan suurimman osan häivyttää leipomuksiin sekä myös paketin voitaikinalevyjä. Suunnitteilla on siis kinkkupestonyyttejä, joissa tarvitaan kumpiakin.. Samankaltainen respti on täällä. Omassa reseptissäni vain korvataan basilika pestolla.

Hyvää vuodenvaihdetta ja hyvää ja onnellista uutta vuotta 2015!




11 kommenttia:

sirkkis kirjoitti...

Hauska homma .

Seijasisko kirjoitti...

Kivoja.:) Onnellista Uutta Vuotta!

Lepäävä esteetikko kirjoitti...

Nää on niin sieviä ja tyylikkäitä!

Sude kirjoitti...

Sinulla onkin nyt vähän erilainen vuosi tulossa, kun saa läheltä seurata pienen vauvan kasvua.
Ihanaa Uutta Vuotta Sinulle ♥

Eija kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta 2015 !

Prusiluska kirjoitti...

Oi noita aikoja, kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Vauvojen kanssa on niin monta uutta kokemusta. Hyvää Uutta Vuotta 2015!

Päivi kirjoitti...

Kyllä luovuutta ja kykyä ideoida voi käyttää monenlaiseen!

Tanja kirjoitti...

Onnea Uuteen vuoteen Sinulle!

AnniKainen kirjoitti...

Oi ihanuus, tuttinauhatalkoot :) Onpa somia. Kiinnitetäänkö se tutti nepparilla, napilla vai tarranauhalla? Josko sitä meilläkin ois keväällä samanmoisia talkoita :)

Hyvää vuoden jatkoa!

Auli kirjoitti...

Juu, kiinnitetään neppareilla, koska käytössä on rengastutteja. Nappitutteihin löytyy myös ihan silikonisia osia, joilla nauha saadaan kiinnitetyksi tuttiin.

Unknown kirjoitti...

I really like the content in this website, are all new things and new lesson for us this very increase knowledge becomes more widely,
pengobatn untuk sembuhkan bell's palsy