maanantai 12. toukokuuta 2014

Arkeani 1/5: Hyvää maanantaiTYÖpäivää!


Sain Satunnainen Paulan blogista haasteen kuvata arkeani viiden päivän ajan. Tämän jo kävin läpi facebookissa, mutta menköön nyt täälläkin. Tähän voi aina ottaa uusia näkökulmia. Itseasiassa hauska pohtia omaa arkea, kameran läpi. No, tästä se lähtee. Tänään keskitytään tyypilliseen  maanantai-työpäivään..

Aamuinen hetkeni on aina samanlainen kun menen kahdeksaksi.. Kahvit ja aamupala ykkösen aamutv.n seurassa ja usein siinä teen vähän jotakin käsityötä. Se on se minun aamujoogani. Töihin lähden aikaisin, tykkään rauhoittua hiukan ennen härdelliä.


Luokan ovi johtaa värikkääseen käsityömaailmaan ja usein astun luokkaan jo varttia yli seitsemän!



Tällä hetkellä luokka on täynnä valmistuneita töitä, koska niitä juuri arvioidaan, aamulla sentään tuolit on vielä rivissä, päivän aikana se ovat usein erilaisissa ryhmissä.


Ensimmäiset kolme tuntia vietän kansainvälisessä seurassa. Käsityöryhmässäni on lapsia Afganistanista, Thaimaasta, Virosta, Venäjältä, mutta sentään kuusi ihan täältä Suomesta. Yhteensä koulussamme on neljästätoista eri maasta peräisin olevia lapsia. Tässä kaikkien maiden liput koulun käytävällä. Liput hankittiin tänä vuonna, ne varmaan ovat lapsille tärkeitä. Tänään muuten yksi tyttö alkoi virkata Afganistanin lipun väristä työtäkin. 


Välituntivalvonnassa klo. 8.45 on rauhallista ja ilma suhruinen.Ysiluokkalaiset pelaavat pesäpalloa taustalla, heillä on liikuntatunti menossa. Kolmosluokkalaiset pelaavat vasemmalla panna-areenassa jalkapalloa, pienet yleensä kiipeilevät kiipeilytelineessä, jonka nimi on koulussamme muuten Tarzan! Kumpikin paikka on niin suosittu, että niissä on tarkat aikataulut kullekin ikäluokalle, ettei tule kahnauksia.  Aika monipuolista touhua siis välituntisinkin, kun on kaiken ikäisiä ykkösluokasta ysiin. 


Joka maanantainen viikkopalaveri opettajainhuoneessa on ainoa poikkeus normipäivään, muuten se soljuu tasaista samaa vauhtia kolmeen saakka, tunti tunnin jälkeen, välitunti välitunnin jälkeen, välillä toki ollaan välitunnit sisälläkin.. Ryhmiä on yhteensä kolme päivän aikana, mamu-ryhmä ja 5-luokka- yhdistelmä, kolmosluokka ja kuudes luokka. Virkataan, ommellaan ja taas virkataan.

Kotiin lähden varttia vaille kolmen aikaan ja poikkean välissä lenkillä ystäväni Marjan kanssa puolessa välissä koulusta kotiin, niinkuin monenna muunakin maanantaina. Sitten kotiin suihkuun, syömään ja huilaamaan. 





4 kommenttia:

Rentukka kirjoitti...

Kiva päästä kurkkaamaan sisälle teidän kouluun!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upealta näyttää paivasi.

anja kirjoitti...

Ihania käsitöitä koulussanne. Ja hauska yhteensattuma, viimeisen kuvan seinäryijy nimeltään muistaakseni "Suo palaa" tai jotakin sinne päin on myös meillä, tosin ei seinällä vaan rullalla! Prinssipuolison äiti eli anoppini kudotti jossakin Pohjanmaalla ryijyt kaikille lapsilleen ja meille osui tämä värikäs seinäryijy!

satunNainen Paula kirjoitti...

Kiva, että otit haasteen vastaan!!
Kiva, että luokassa on ikkunallinen ovi, siitä on takuulla ohimennessään kiintoisaa kurkkailla sisään. Lippuviirinauha kruunaa vaikutelman!