perjantai 28. joulukuuta 2012

Kirjoneulevälipäiviä ja tekniikkaa

 Olen pitkästä aikaan päässyt oikein neulomisvimmaaan. Nimenomaan kirjoneulevimmaan, tuttu innostus minulle. Eilen iltapäivällä etsin kivaa kirjoneulemallia, sellaista selkeää.  Ulla- nettineulelehdestä löysin tämän mallin , mutta muokkasin sitä vähän haasteellisemmaksi. Halusin tehdä kärjen ja peukalon kirjoneuletta toisin kuin alkuperäismallissa ja se vaati vähän funtsaamista. Siinä sitten menikin eilinen iltapäivä  ja ilta, peukalot neuloin tänään aamulla.
 Lopputulokseen olen tosi tyytyväinen. Viime postauksen kommenteissa joku kyseli onko kirjoneulelapasia helppo kutoa. Tähän voin sanoa, että oma tekniikkani on kehittynyt vuosien myötä. Muistan opiskeluaikana sen, että kirjoneulepuseron neulominen oli haastavaa ja menin sekaisin lankojen kanssa, kun jouduin lankaa aina vaihtamaan käsissäni. Mutta siitä onkin aikaa jo yli kolmekymmnentä vuotta.... Minun kirjoneuletekniikkani salaisuus on se,
että pidän lankoja näin kuin tässä kuvassa näkyy. Tekniikka on vuosien saatossa kehittynyt. Langat ovat aina samassa järjestyksessä ja vielä niin, että toinen menee etusormen ja keskisormen välistä, toinen keskisormen ja nimettömän välistä. Kerran , vuosia sitten näin televisiossa dokumentin kuurosokeasta suomenruotsalaisesta naisesta,  joka neuloi kirjoneulelapasia. Ihmettelin  (ja ihmettelen) miten se onnistui häneltä, varmaan joku tälläinen systeemi oli hänelläkin. Lankojen järjestys on erittäin tärkeä, niitä ei saa kesken kaiken muuttaa toisinpäin, muutoin neulepinta muuttuu epätasaiseksi. Minulla siis tässä oli aina punainen vasemmalla. Silloin punainen lankaa tulee ikäänkuin selvemmin esille. Samaa asiaa painottaa myös Kardemumma omissa selkeissä tekniikkaohjeisssaan. Näitä kannattaa harjoitella, itse olen nämä oppinut kantapään kautta.

Mieltäni ilahdutti se, että radiossa painotettiin liikunnan merkitystä nivelrikossa. Pahimmin minua vaivaa nivelrikko sorminivelissä (kuten kuvan turpeista nivelistä näkyy..) ja sain uutta intoa neulomiseen, toki tätä liikuntaa minulle ovat myös lääkärit painottaneet.

27 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

Todella kauniit lapaset! Kiitos tästä postauksesta!

Simpura kirjoitti...

Oi kun kauniit värit, vaikka punainen onkin lemppari. Itse olen neulonut aika vähän kirjoneuleita, mutta olen myös huomannut tuon langan järjestyksen tärkeyden

MariL kirjoitti...

Ihanat lapaset!

Kyllä tuo lankojen järjestys on tärkeää. Minäkin olen neulonut joskus sellaisiakin kirjoneuleita, joissa voi olla kolme väriä samalla rivillä. Mulla on vielä sellainen sääntö, että pidän pohjavärin alempana ja kuviovärin ylempänä.

Mulla on muuten ollut viime aikoina enemmän halu tehdä kirjoneuleita kuin vuosiin. Jännästi nämä menevät kausittain. :) Ja sitten hauska huomata, että muillakin on samaan aikaan sama kausi menossa! :D

Saila kirjoitti...

Kivaa, että lempiharrastuksesi on myös terveysvaikutteista! Siis muutenkin kuin henkisesti. Ei minustakaan kirjoneuleen teko ole vaikeaa, joku tekniikka minullakin on, vaikka en ole sitä pohtinut tai tiedostanut.

sirkkis kirjoitti...

Kauniit kirjomuslapaset.

Matleena kirjoitti...

Kauniita lapasia niin tässä kuin edellisessäkin postauksessa! Varsinkin näissä viimeisimmissä on niin herkulliset väritkin.

Myös minä allekirjoitan tuon, että kirjoneuleessa on tärkeää pitää langat oikeassa ja samassa järjestyksessä.

Emileitha/Tarja kirjoitti...

Ompas kauniit.
Jp muutama vuosi kun uskaltanut edes yrittää neulomista ollenkaan,ranteet ja sormet aivan hurjan kipeät..kun olisikin vain nivelrikko mutta pahempaa..
Tekee niin mieli edes pikkusen neuloa jotain..
Hyvää loppuvuotta ja neulomisen iloa kivuista huolimatta

KahviKaneli kirjoitti...

Oi, mitkä ihanat väriläiskät nämäkin tumput!

Rentukka kirjoitti...

Ollaan vuodenkierrossa päästy taas lapasten ja kirjoneuleitten aikaan!
Samasta uutisesta iloitsen, heti huomaan jos jää sormijumppa vähemmälle.

Pipsa kirjoitti...

Todella nätit lapaset, pitääkin itsekin kokeilla tuota mallia :)

Rva Pioni kirjoitti...

Posti kävi ja toi hyvän kiertää. Kiitos!
Ihanat ovat, oikean väriset ja sopivaa kokoa.
Ihan pelkäästään terveysvaikutteista tuo kässyily ei ole.
Itselläni jämähti olkapää. Pitäisi kai liittää kässyilyn oheen liikunta. Ei kun parannusta tekemään taas:)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Voi mahdoton miten ihania lapasia, samoin tuossa aiemmassa postissasi. Nuo ovat varmasti lämpimiä. Mukavaa loppuvuotta Sinulle

anja kirjoitti...

Jänniä neulomuksia! Ja kauniit värit!
Minä lopetin neulomisen hetkeksi, tosin vielä joulupyhänä yhdet sukat tikutin. Nyt annan käsien levätä.
Vaikka sama kuin tupakkalakon aloittaaneella, aina sitä haroo puikkoja ja kutiletta,, hih.

knea kirjoitti...

Kiitokset postista! Kauniit lapaset niinkuin nämä muutkin.

Paula kirjoitti...

Kiva näköinen malli!
Kuulin eilen ihmeellisen neulomistekniikan. E:n käly, joka asuu Koskella, neuloo niin, ettei hänen ikinä tarvitse kääntää neulomusta. Hän vain neuloo ihan sujuvasti samalta puolelta ensin oikealta vasemmalle ja sitten vasemmalta oikealle. Hän on kuulemma aina neulonut näin.

Paula Kristiina kirjoitti...

Nämäkin ovat niin kauniit! Minä olen jo vähän alkanut päästä jyvälle tuosta lankojen neulomisjärjestyksestä kirjoneulessa:))

intsu kirjoitti...

Niin kauniit lapset nämä kuin edellisissä postauksissakin.

Sukkailija, ent. Kangaskasa kirjoitti...

Ihanan pirteät lapaset, kaunis kuvio!

Ciacy kirjoitti...

Ihanat lapaset! Mà oon kokeillut muutamankerran kirjoneuleiden tekemistà ja aina on yhtà epàtasainen tulos. Olen kuvitellut sen johtuvan liian lòysistà tai liian kireistà langoista, mutta saattaapas se tosiaan olla myòs tuossa lankojen jàrjestyksessà mikà ei ole tullut edes mieleen. Kiitos vinkistà :D

Aarnilintu kirjoitti...

Todella kauniit, sekä värit että kuvio. Mulla on kirjoneuletekniikan kanssa kyllä vielä paljon paranneltavaa, sikäli kun mitään varsinaista tarkoin harkittua tekniikkaa on aiemmin ollut edes olemassakaan. Joten kaikenlaisia vinkkejä letsin ueskelen kyllä mielelläni.

Leppoisia välipäiviä ja onnea uuteen vuoteen!

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit vanttuut ! Olen opetellut helppoa kirjoneuletta mutta en osaa pitää lankoja noin järjestyksessä - vielä, mutta jospa oppisin :) t. Eija

Viivu kirjoitti...

Kaunis malli!

Itse olen aina pitänyt pohjaväriä lähempänä, mutta siinä siis mentiin pieleen...

Zzz kirjoitti...

Nämä ovat oikein hienot ♥.

Käytän muuten ihan samaa tekniikkaa neuloessa kirjoneuletta, pysyy kireys samana koko ajan..

Mammutti kirjoitti...

Upea väritys ja kaunis kuvio, ihanat lapaset kaikkiaan!
Hyvää vuodenvaihdetta!

Daisy kirjoitti...

Kivoilta näyttävät.
Sinun ja Kardemumman opeilla minäkin olen innostunut pienimuotoiseen kirjoneuleen tekemiseen. Kiitos.

mustakissa kirjoitti...

Oikein kivat! Tykkään tehdä kirjoneuleita koska tuntuu että ne valmistuvat paljon sukkelammin kuvioita seuratessa kuin ihan tavalliset-
Oikein hyvää uutta vuotta!

Hepsi kirjoitti...

Ihanat lapaset!
Minä yritin pitää lankoja noin Mörkö-lapasissa, mutta en oikein osannut. En saanut puristettua keskisormea ja nimetöntä yhteen, kun neulon sillä lailla, että etusormi sojottaa pystyssä. Pitää vielä yrittää, jos vaikka sormet harjaantuisivat. =)