maanantai 29. lokakuuta 2012

Kissoille kivaa!



Syyslomalla olemme kehitelleet ja toteuttaneet kissoille kiipeilytelinettä.
Telineen pääajatus on järjestää kissoille kätevä mahdollisuuus kavuta takan päälle lämmittelemään. 
Lisäsimme suunnitelmaan myös lisätasoja loikoiluun ja hyppimiseen. 



Huomasimme, että kissat keksivät kaiken mahdollisen ja enemmän kuin itse edes älysimme. 
Ne hyppivät tasoilta toisille mten haluavat ja nauttivat suuresti tästä uudesta aktiveteetistä.
                 Myös väliboksi, johon koko systeemin kantavuus perustuu, on Rosvon uusi makuupaikka.
Eilen Rosvo kapusi ovenpielen raapimatelinettä pitkin suoraan ylätasolle. Tässä vähän varjojen vaivaamassa kuvassa näkyy koko systeemi. Telineen alle tulee vielä taso, jonka alla voi säilyttää polttopuita. Takan kattolistoituskin on vielä kiinnittämättä. Mies lupasi tehdä koko jutun valmiiksi viimeistään silloin kun minä vietän parin viikon päästä viikon kuntoutuksessa hoitamassa jalka ja sormi-vaivojani. Tämä kokonaisuus ei ehkä ole ihan kaikkien sisustusihmisten mieleen, kissaihmisten ehkä enemmän... Jos kaikki raapimalevyt olisivat samaa väriä kokonaisuus olisi vielä tyylikkäämpi, käytännössä tästä piti vähän joustaa.

25 kommenttia:

Anita kirjoitti...

Niin tyytyväisen näköisiä kissejä :-)

Tiina kirjoitti...

Upea kokonaisuus! Kyllä nyt on kisut tyytyväisiä. :)
Tommosen mäkin tahtoisin meille, tai siis, meidän Herra Kippuraiselle. :)

Nova Melina kirjoitti...

Ihanaa että kisut sai uutta sisustusta. :)

Paula kirjoitti...

On tämä hieno. Rosvo on sulonen nukkuessaan tossa välitasolla. Kiva että kissat ovat kekseliäämpiä kuin arvasittekaan. Teillekin tulee tästä ohjelmaa, ei vain kissoille.

satunNainen Paula kirjoitti...

Kovasti odotin näkeväni kiipeilytelineen, se on hieno! Arvelinkin, ettei suunnitteilla ole mitään teddykarvapäällysteistä keskipyväsjärkutystä, vaan jotain paaaaljon tyylikkäämpää!
Ja kissat todellakin näyttävät ottaneen sen jo omakseen. :o)

Sude kirjoitti...

Kelpaa siellä elellä kissana. Tuommoisesta tykkäis varmaan meidänkin neitokaiset :)

mimon mami kirjoitti...

Kyllä heidän nyt kelpaa taituroida!
On todella hieno ja kissoja ajatellen tehty.

Asiasta kolmanteen... tarvitsisin ommellun purkinhatun ohjeen, tällaselle tumpelolle ompelijalle...
Paljonko suurempi aukkoa, mihin kohtaan kuminauha ja minkä mittainen nauha jne. Kiitollisena.

Saga kirjoitti...

Kelpaa noiden tuolla vipeltää.

Hanna kirjoitti...

Komea raapimispuu/kiipeilyteline! Kyllä kissat varmasti tykkää :)

Kisa kirjoitti...

Kyllä teidän kissojen nyt kelpaa kiipeillä :)

KristiinaS kirjoitti...

Toi on niiiin hyvä systeemi, että . . . Paljon kivemman näköinenkin kuin ne valmiit kiipeilypuut. Ei yhtään haittaa erivärit yms. Hyvin tuo tuohon paikkaan istuu ja se on kissojen ihan oma nurkkaus (paitsi takkapuut sitt joskus). Hienoa ku ootte näin paljon ajatelleet kissojen hyvinvointia.

Lea P kirjoitti...

Jo on kissoilla kissanpäivät, hieno teline ja kiva se suunnitelma takkapuiden säilytykseen samassa kompleksissa.

sirkkis kirjoitti...

Ihailen sinun luovuutta tuo on tosi hieno kissojen aktivointi ja nukkumispaikka.

ArualMaria kirjoitti...

Oi vau, miten mahtavat oltavat teidän kisuilla! Loistavaa! Mä oon kans haaveillu jostain tuollaisesta meidän kateille, ehkä vielä joskus...

Saila kirjoitti...

No on kissaihmisten ja varsinkin niiden kissojen mieleen! Mikä luksuslukaali, ihana! Tyylikäskin minusta. Kauniit värit!

amuk kirjoitti...

Kyllä kisujen kelpaa. Hieno ja tarpeellinen sisustuselementti .

Sirpa kirjoitti...

Kyllä on nyt teidän kisuilla oikeat kissanpäivät :) Hyvältä tuo näyttää,ja kissat tyytyväisiltä!

Zzz kirjoitti...

Onpas kissoille hienot systteemit ja kiva kauluri tuolla alempana.

Paula Kristiina kirjoitti...

Tuli oikein hieno! Kyllä nyt kelpaa kisujen hypellä ja loikoilla:)

Satu kirjoitti...

Ihastuin tuohon sunnuntaiseen kauluriisi niin, että päätin ruveta vakiseuraajaksesi :-)
Laitoin omaan blogiini talteen listan kivoista blogeista. Linkitin sinne sinunkin blogisi. Toivottavasti ei haittaa :-)
Jos haittaa, niin poistan linkin.

Auli kirjoitti...

Kiitos kommenteista, Satu, ei toki haittaa ja kävinkin blogissasi, mutten pystynyt kommentoimaan siellä!

Sini Helmi kirjoitti...

Kyllä teillä lellitään kissoja ;) Oikea unelma!

Oletkos jo käynyt Bepopin uudessa herkkukaupassa? Siis Lankakauppa Villa Molla, suosittelen! :)

Satu kirjoitti...

No voi harmi, en keksinyt, mikä on vialla, kun et pystynyt kommentoimaan.
Tai ainakaan en blogini hallintapaneelista löytänyt asiaan ratkaisua.
Mukavaa kuitenkin, että olet käynyt vierailulla :-)

mustakissa kirjoitti...

On kyllä komea laitos ja näköjään käyttäjiensä mieleen:)

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Mielettömän hieno systeemi, ja vielä hienompaa on että se on otettu omaksi!