sunnuntai 26. elokuuta 2012

Aarre kaappien kätköistä

Valmistuin käsityönopettajaksi vuonna 1980. Nykyisen virkani sain 1985.
Jo heti silloin löysin luokan kaapista Rondo-lankojen lankanäytekansion 70-luvulta. Edeltäjäni oli sen säästänyt. 
Onneksi en heittänyt sitä menemään, koska nykyään pidän sitä aarteena.
 Olen monasti mietttinyt mitä siitä voisi tehdä ja jo kerran, ihan blogini alkuaikoina esittelin sitä hiukan.
Silloin kyselin mielipidettä ja ehdotuksia mitä noista muutamasta sadasta lankanäytteestä voisi tehdä, vaikkapa oppilaiden kanssa. Blogillani ei vain silloin ollut montakaan lukijaa niin, että vinkkejä sain tosi vähän.

Nyt suunnittelen ryijyä, jossa lankanäyterivit vuorottelisivat mustan villakankaan kanssa. Se voisi olla kiva yksityiskohta uuteen luokkaan ja tervehdys menneiltä vuosilta. Onko muita ehdotuksia, ottaisin ilomielin vastaan?
                                  Muuten suomalaisen lankatehtaan mallisto näyttää runsaalta.

Osa lankamerkeistä tuntuu minustakin tutullta: Timantti, Sapporo, Marimba ja onhan siellä jo Nallekin.
Toisaalta, malttaako näistä edes tehdä mitään?

24 kommenttia:

Maame kirjoitti...

voi olisihan se kaunis ryijy! jos vielä jättäisi pidemmän välin nukkarivien väliin niin että nuo kirjavatlangat tulisivat kunnolla esiin. sittenhän ne olisivat hyvin paljon samalla tavalla esillä kuin näissä pahveissa, mutta pääsisivät vain seinälle. ^^ Ja toinenhan voisi olla että ne lajiteltas väreittäin. että ensimmäisellä värikkäällä nukka rivillä olisi vaikka punaisia lankoja, toisella oransseja, sitten keltasia,vihreitä,sinisiä jne. sekin voisi näyttää kivalta.. :)

Liiolii kirjoitti...

Ryijy on minusta hyvä idea. Musta toisi kauniit värit hyvin esiin.

Raitalammas kirjoitti...

Kyllähän ryijy olisi varmasti nätti. Toisaalta tuollaista aarretta ei ole kiva "tuhota". Minä säästäisin sen tuollaisena.

Simpura kirjoitti...

Minullakin on joitain vanhoja lankakarttoja tallessa, enkä suurin surminkaan raaski niistä mitään tehdä, vaan hiplailen niitä aina silloin tällöin:DD

Saila kirjoitti...

Niin, nuo ovat aika ihana sellaisenaan! Ainakin minusta olisi kiva, että liuskojen tekstit jäisivät näkyviin jos niistä tekisikin ryijyn. Kun nuo kirjasimetkin ovat jo niin nostalgisia!

Aikunaskareet kirjoitti...

Ryijykin kiva idea, mutta minä ehkä säilyttäisin nuo ihan tuommoisenaan - aarteena.
Tosi kauniita värejä ollut silloin.....

Hanna kirjoitti...

Minusta noista tulisi mahtava taulu. Kansio ja kortit esille isoon "showboxiin" lasin taakse. Ovat kuitenkin näyttäviä jo ihan tuollaisina, joten miksi laittaa hukkaan...

Hannele kirjoitti...

Minäkin tekisin näistä taulun. Tai sitten asettelisin ne sateenkaaren muotoon. Pahvit ja tekstit täytyy ilman muuta säilytttää! Ihania!

Päivi kirjoitti...

Säilyttäisn nuo tollaisenaan, noilla alkuperäisillä arkeilla. Jossain vaiheessa joku museo voisi ola kiinnostunut noista.
En siis tekisi ryijyä enkä mitään muutakaan, muista jämälangoista voisi tehdä sellaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Ryijy olis varmman kiva,mutta nuo kortit on tosi tärkeät säilyttää.Tauluksi sommittelemalla pahvien kanssa .niin että lankamerkit näkyy.On muuten tosi arvokkaita ja kauniita.tytti

mummeli kirjoitti...

Vuosia sain nuo lankamallistot aina kotiin, niiden mukaan tilasin sitten langat tukussa, Kudoin silloin koneella tilausten mukaan ja niihin aina tilattiin langat suoraan sieltä. Mutta yhtään mallikertaa ei ole tallessa.

sirkkis kirjoitti...

Ryijy minulle tuli mieleen heti. Oppilastyönä jakaantuen monelle tekijälle ei liian rankkaa. Tilaisuus opettaa ryijyn tekemistä ja joku ehkä innostuu jos ei heti niin vuosienki päästä.
Nimeksi sopisi värien iloittelua .

Peppi kirjoitti...

Hieno aarre! Ryijy kuulostaa hyvälle ja ihanan värikäshän siitä tulisi noilla langoilla.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihania värejä tässä aarteessa.

Aikunaskareet kirjoitti...

Noita kommentteja kun lueskelee, niin yhdyn taulu ajatukseen: lasin taakse pahvineen päivineen tai sitten lasikantinen pöytä tai näytille vitriinikaappiin. Joka tapauksessa mielestäni ne pääsisivät eniten oikeuksiin, jos pahvi tietoineen on lankojen yhteydessä, muuten ne on vaan langan pätkiä.

paivis kirjoitti...

ryijy juulosti hauskalta idealta.

Zzz kirjoitti...

Antaisin olla noin ja pistäisin jonkun suojan alle.

Jos niitä olisi kaksi, niin sitten...

Lea P kirjoitti...

Lasin taakse minäkin nämä laittaisin. Marimba oli muuten tosi hyvä lanka käsineisiin ja sukkiin ja on vieläkin kun sain niitä "perintönä" ja kirppislöytönäkin.

Soile Kivinen kirjoitti...

Mahtava löytö, mun nappikokoelma kyllä kalpenee tuon rinnalla.(äidiltä perinyt)

Paula kirjoitti...

Eikös se ryijyajatus ole ihan hyvä!

K u T o M i N e kirjoitti...

ShowBox olisi hieno juttu luokan seinälle, "opetusmateriaalia"

Ryijykin kiva, mutta sitten 70-luvun henki häviää...
ellet laita pahviosia ryijy taakse
aarteeksi:)

Pirjo kirjoitti...

Upeita värejä! ah..

kipi kirjoitti...

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että onko lankanäytteissä Novitan Came -langasta mallia? Kävin nimittäin Novitan myymälässä yhden lankakerän kanssa tiedustelemassa minkä merkkistä k.o. lankani on, mutta ei heiltä löytynyt vastausta. Ravelrystä löytyy samannäköinen kerä, mutta ei minulla olevaa sinivihreää tai ehkä turkoosia lankaa. Sinulla on käytössä ihan kiitettävän kokoinen näytekokoelma. :)

Tintti kirjoitti...

Mä laittaisin nuo lasin alle pöydälle. Siitä olisi helppo niitä katsella (en todin ole varma kuinka käyttökelpoinen lasipöytä olisi tekstiilityöluokassa).