Menetimme hänet jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, keuhkosyöpään. Hän ironisesti totesikin, että oppi sodassa tupakoimaan: "Kauhee nälkä koko aja mut kessuu riitti!" Isäni oli niitä nuorimpia sodan kokeneita ja ajattelen sitä, miten se vaikutti häneen hänen loppuelämäänsä.
Isäni joutui suoraan armeijasta rintamalle ja 18-vuotiaana ensimmäisen lomansa hän sai lähtiessään oman äitinsä hautajaisiin. Siitä hänelle jäikin muistikatkos; koskaan hän ei muistanut mitään äitinsä hautajaisista. Tätä hän selvitteli vanhemmalla iällä psykologin kanssa, kun äiti "pakotti" hänet sinne, koko iän vaivanneen syysalakulon takia.
Meillä eivät miehet koskaan puhuneet sodasta. Tuntuu, että sotamuistoilla rehvastelijat olivat muita miehiä kuin meidän lähipiirimme. Sodasta pikemminkin vaiettiin, kuin sillä rehvasteltiin. Myöskin itsenäisyyspäivää vietettiin hyvin vaatimattomasti. Silti minäkin olen herännyt joskus isän öisiin huutoihin, kun hän ikänsä näki painajaisunia sodasta. Sodan jälkeen isä kävi armeijan loppuun, voitte arvata miten motivoitunut hän oli tähän...
Kun isäni eli viimeisiä aikojaan, hän kertoi siitä, että ei ole katkera kuollessaan eikä pelkää kuolemaa.. Hän oli lapsenuskossaan varma, että tapaisi äitinsä; olihan äiti heidän erotessaan sanonut pojalleen, että he tapaavat toisessa maailmassa, kuolemansa aavistaen. Isäni sanoi, että hän ei sodassa olisi koskaan kuvitellut elävänsä näin hienon elämän; saavansa veturinkujettajan ammatin ja hyvän perheen ja neljä tytärtä, jotka saisivat hyvät ammatit, niin varma hän oli omasta kuolemastaan.
Minulle näistä syistä itsenäisyyspäivä on enemmän isänpäivä kuin varsinainen isänpäivä, silloin isä tulee ajatuksiin.
Koskettava teksti. On tämä merkittävä päivä.
VastaaPoistaMerkityksiä pitää olla muuten arki, kiire ja kaikenlainen ylitarjonta tulee ja vie. Hyvää itsenäisyyspäivää ja isän päivää.
Liikutuin ihan tästä sinun kertomuksestasi niin että vedet silmistä valuu. Minäkin aina muistelen pappojani näin itsenäisyyspäivänä molemmat sodasta selvisivät mutta ovat nyt jo kuolleet. Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle ja huomisiin♥
VastaaPoistaOi, sait minut itkemään. Paappani oli sodassa ja muut hänen sisarukset ja vanhempansa joutuivat vankileirille sillä välin. Hän haavoittui päähän, ohimossa oli aina tyhjä kohta, josta kallon luut olivat hävinneet, sitä piti erityisesti varoa. Hän puhui meidän lastenlasten kuullen vain kerran sodasta. Muuten vaikeni siitä. Olen kait saanut verenperintönä tunteen, että karjalaan en mene, kun sieltä on sukuni kerran päässyt elävänä pois, kauas länsirannikolle turvaan. Minulle Itsenäisyyspäivän Tuntematon sotilas on kuin paappani tarinaa.
VastaaPoistaKaunis, joskin surullinenki muisto on isästäsi. Onnellinen saat olla, sinulla on ollut varmasti hyvä isä, koska vieläkin lämmöllä häntä muistat. Minunki eno joka elää vielä on samanikäluokan mies kuin isäsi ja nuorenä suoraan varusmiehenä rintamalle joutui. Hyvää päivän jatkoa sinulle ♥
VastaaPoistaKoskettava kirjoitus.
VastaaPoistaHyvää itsenäisyyspäivää!
Kaunis, koskettava kirjoitus.
VastaaPoistaHyvää itsenäisyyspäivää !
Ihana kirjoitus Auli-sisko. Tunnistan ja liikutuin.
VastaaPoistaLiikuttavan koskettava!
VastaaPoistaOma isäni lähti kesäkuussa -41 sotaan ja minä synnyin sitten syksyllä. Ei silloin kukaan voinut arvata, että sota kestäisi monta vuotta.
Sotavuodet jättivät jälkensä, vaikka isäni selvisi haavoittumatta.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Kyyneleet silmissä luin kerrontaasi isästäsi.
VastaaPoistaKovan hinnan me suomalaiset olemme saaneet maksaa itsenäisyydestämme. Olemme niin paljosta kiitollisuuden velassa mamme itsenäisyytemme puolesta taistelleille.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Yhdyn ajatuksiisi isästä. Oli mukava ja liikuttava lukea tätä. Tuntuu kuin isä olisi kuitenkin ihan lähellä, vaikka hänen kuolemastaan on yli 20 vuotta. Ei isä todellakaan sodasta rehvastellut eikä itsenäisyyspäivän kynttilöiden polttamista hyväksynyt... Nyt me voimme polttaa niitä kynttilöitä itsenäisyyspäivän ja isän kunniaksi ja isän muistoksi.
VastaaPoistaNiin liikuttavan kaunis tarinasi on, että minun piti kuivata kyyneleeni, että näen kirjoittaa.
VastaaPoistaHyvää itsenäisyyspäivää!
Niin kauniisti kirjoitit... Miten kovia miehet siellä kokivatkaan... minunkin molemmat vaarini. Onneksi tulivat hengissä kotiin, mutta kuolivat silti suht`nuorina, alle 7-kymppisinä.
VastaaPoistaHyvää Itsenäisyyspäivää!
VastaaPoistaPaljon kauniita ajatuksia sinulle.
VastaaPoistaJos minun isäni eläisi, hän täyttäisi 80 vuotta. Hän ei sotaa kokenut paikanpäällä, mutta eli sota-ajan lapsena. Liput liehukoot isillemme.
VastaaPoistaKummisetäni tytär!
VastaaPoistaJuuri äsken asettelin kynttilöitä ikkunoille valmiiksi ja kyynelsilmin ajattelin sekä kummisetää että isää. Samaa mieltä muistan heidän olleen kynttiläasiasta. Sytyttäkäämme me, veteraanien lapset, ylpeinä ja kiitollisina kynttilämme. Niiden valoa tarvitaan tässä maailmanajassa! Kiitos koskettavasta muisteluksesta. Hyvää itsenäisyyspäivää!
Marja
Hyvää itsenäisyyspäivää myös sinne!
VastaaPoistaMinun isäni lähti sotaan jo 17 vuotiaana nuorukaisena. Ihmeen hyvin hän kaikesta selvisi, välillä kertoi meille sotatarinoita... mitään ulkoisia eikä sisäisiä traumoja hänelle sodasta jäänyt tai ei hän niistä ainakaan mitään maininnut. Kyllä ovat aika sissejä olleet tuon ajan miehet ja naiset, pienistä ei valitettu, ei edes vanhempana.
Isäni sai elää ja nauttia täysin sielun ja ruumiin voimin aina 82 vuotiaaksi asti. Lähti sitten kuten kunnon sotilaan tuleekin, saappaat jalassa!
Koskettava tarina. Tuskin kukaan sodan käynyt sen kauhuja pystyi unohtamaan. Varsinkin nuorille sotilaille jäi elinikäiset henkiset vammat fyysisten lisäksi.
VastaaPoistaEnoni tarina on samansuuntainen. Öiset painajaiset, unettomat yöt ja sulkeutuneisuus jäivät mielen pohjalle.
Mietin eilen pitkin iltaa, kirjoittaisinko minäkin isästä. Minun sodankäynyt isäni kuoli vasta viime vuonna, ja jostain syystä hän on nyt itsenäisyyspäivän aikaan ollut mielessäni enemmän kuin koskaan.
VastaaPoistaIsä ei puhunut sodasta usein eikä mielellään, niinkuin ei muistakaan ikävistä asioista. Ei ollut katkera, ei kantanut kaunaa venäläisille. Mutta painajaisia näki isäkin, ja hyvin muistan että hänellä usein oli hermot pinnassa vielä kymmeniä vuosia sodan jälkeen.
Uskomattoman elämän ovat eläneet nämä 20-luvulla syntyneet ja nuorina poikina sotaan lähteneet miehet.
Kyynel vierähti poskille...Voisinpa halata sinua.
VastaaPoistaVoi miten kauniisti ja koskettavasti kerrot isästäsi. Kiitos kun jaoit sen meidän kanssa.
VastaaPoistaLuen parhaillaan Irja Wendischin kirjaa Pitkä taistelu, johon on koottu sotilaiden lasten selviytymistarinoita. Hänellä on myös muita aiheeseen liittyviä kirjoja. Suosittelen.